*Sigh*

Nyt on hyvää kamaa liikkeellä! Hemoglobiinikin oli noussut Englannissa kahdeksan pykälää.

Niinpä Cousteau liittyi poliittisten johtajien seuraan, hymyili kuvanottohetkellä, muttei sen jälkeen empinyt puhua suutaan puhtaaksi. Vaikka hän ylistikin Rion konferenssia siitä, että se oli herättänyt yleisen kiinnostuksen ympäristöasioihin, hän moitti konferenssin päätöslauselmia tekopyhiksi. ”Rio julistaa sodan köyhyyttä vastaan, mutta sen osallistujat tarjoavat vain yhtä lääkettä sen kitkemiseen: niin sanottua kestävää kehitystä. Itse asiassa he tarkoittavat tällä talouskehitystä, ja kestävä talouskehitys on sisäisesti ristiriitainen käsite. Maapallo ei ’kestä’ uusiutumattomien luonnonvarojensa lisääntyvää hyväksikäyttöä. [Osallistujat] sanovatkin itse asiassa köyhille: Tehkää niin kuin rikkaat ovat tehneet! … Jos jokainen yksilö odotettavissa olevasta maapallon väestömäärästä … noudattaa innolla heidän neuvoaan… se tulee tuhoamaan tämän planeettamme.”

Cousteau, Schiefelbein: Ihminen, orkidea ja mustekala

Kävin taas eilen, tavalliseen tapaan, pelaamassa pyöräpooloa. Olen tehnyt havaintoja itsestäni. Pelaan todella huonosti ennen ensimmäistä olutta – kädet tärisee ja ajaminen on vaikeaa. Addrenaliinia on liikaa veressä ja luulen, että olut rauhoittaa. Vähän kuin taistelisi yhtä huumetta vastaan toisella.

Minulla on ollut huonoa onnea tavaroiden kanssa. Järjestelmäkameran SD-kortista putosi kirjoitussuojan vipu jonnekin hukkaan. Avasin sen kortin, mutta sillä vipusella on vain jokin maaginen yhteys sinne piireihin. En löytänyt edes kosketuspintoja. Aika kalliita vielä nuo 30mb/s Extreme III kortit – tilasin sitten uuden samanlaisen ja yhden pikkuruisen ja halvan. Toivon, että siinä pienemmässä on samanalainen kirjoitussuoja. Kympin sijoituksella 50 euron muistikortti toimimaan. Muutenkin on ollut hermoja raastavaa, kun se kortti meinaa aina jäädä tietokoneen lukijaan kiinni. Sitten vasta ensimmäistä kuvaa ottaessa hoksaa, että ei tämä putkeen mennytkään.

Toinen ja kovempi kolaus (ihan kirjaimellisesti) tuli sitten pooloissa. Olin jo jättänyt kentän taakseni ja pysähdyin kiristämään remmejä polkimista kun hoksasin etuhaarukassa pikku naarmun. Tai no naarmun ja naarmun -  vasemmanpuolainen haara oli lähes irtipoikki. Ajelin vielä onneani rääkäten kämpille ja selvisin mätkähtämättä naamalleni. Hiilikuituiset ratahaarukat on aika kalliita, joten tilasin edullisen maantiemallisen. Kai sillä selviää tämän reissun. Suomessa voin sitten pelata pooloa teräksisillä vehkeillä ja ehkä vaihtaa Langsteriin jotain Aerodynaamista ja kuidukasta.

Amerikassa kaikki on suurempaa. Joku oli onnistunut pooloissa saamaan jarruvivun jalkapohjasta läpi. Joo, ei ole poolokenttä oikea paikka hippijalkineille. Seuraava video varmaan selittää miten tuollainen onnettomuus yleensä on mahdollinen:

NYC in Madison – Lowlights – Jan 2 & 3, 2009 from Mr.Do on Vimeo.

Koti on täsmälleen siellä
minne jätämme tuoksumme
Muuta kotia
ei kenelläkään
maan päällä ole
Meidän kotimme
on näissä sinisissä satiinilakanoissa
ja toistemme ihoissa
jotka tuoksuvat itseltään
ja toisiltaan
Niin kauan kuin
tuoksumme toisiltamme
olemme aina kotona
missä tahansa
tuoksumme

- Tommy Tabermann

Maailmassa on varmaan monta murheellista urheilulajia, mutta ei varmaan toista sellaista, jonka historia on yhtä täynnä menetyksiä kuin moottoripyöräily. Ainakin moottoripyöräilyssä ne on dokumentoitu todella hyvin. Tekniikan ja erikoisen lahjakkaan ihmisen kohtaamisessa se on yleensä se ihminen, joka joutuu kärsimään. Esimerkkeinä Jarno Saarinen ja Santiago Herrero –