Noniin. Kotona taas vähän päälle viikko. Aikaa ei ole hukattavaksi, joten heti aluksi maailman pohjoisin poolocup. Uula dissas meidän voittajajoukkuetta ja jouduttiin Oton kanssa turvautuun vaihtomieheen. Kulta vaihtui hopeaan. Kentällä oli jo vähän jäätä, mutta siihen kopitin vain kerran. Kunto on mennyt ihan paskaksi ulkomailla ja joko Nina on pessyt kaikki mun farkut kuudessakympissä mun poissaollessa tai sitten oon lihonut kaks tuumaa perseeseen ja vyötärölle. Mulla on siis yhdet housut, jotka mahtuu jalkaan ja hengästyn mm. kaikesta. No, kaiken lisäksi flanellikaveri veti multa tokassa pelissä takakiekon kieroon fillarista, mutta Ninan Pistasta lainatuilla osille sain sentään pelit vedettyä loppuun.

Illalla käytiin vähän grillaan ja sain karvaasti huomata, että Suomi on taas kylmennyt. Nina taas sai leikkiä downhill-pyörällä ja jotenkin en ehkä rekisteröinyt kun Pekka sanoi, että sillä voi vetää portaat alas täysiä. Päätin nimittäin seurata perässä fiksillä ja yön pimeydessä sekä pään humalassa pääsin noin puoliväliin niitä portaita ennen kuin huomasin, että ei tämä ollutkaan nurmirinne vaan betoniportaat, jota Pekka ja Nina tahkosivat niillä alamäkitraktoreilla. Eipä tässä mitään hätiä, kaikki hampaat on tallessa.

Lensin British Airwaysilla Suomeen ja toin mukani maantiepyörän. BA:lla fillari pitää pakata pussiin tai laatikkoon, toisin kuin esim. Finnairilla tai Blue1:lla. Jos pussukan koko jää alle 175x75x65cm & 23kg niin mitään ylimääräistä maksua ei mene ja pyörä kulkee tavallisena matkatavarana. Säästyneellä rahalla ostin Chainreactioncyclesista pyöräkassin. Pari karvasta opetusta kuitenkin tuli. Rungossa on naarmuja kun en pakannut takavannetta erilliseen pussiin (joka kuitenkin tuli kassin mukana) ja isompi eturatas oli vääntynyt kieroon matkalla. Kiva huomata matkalla elokuviin, että ketju hyppii pois paikoiltaan eturattaan vipottaessa ympäriinsä parin sentin heitolla. Siksi fiksi.

kato myös videot loppupostauksesta

First game of the cup II from eetu pajala on Vimeo.

World’s northernmost polocup II from eetu pajala on Vimeo.