Helsinki-Vantaa!

Mietin joko Nina on palannut sen entisen blogin pariin. Yritin tehdä tähän siirtymisestä helppoa. Ja onhan se helppoa kun WordPress on niin paljon parempi julkaisupohja. Tällähän voi tehdä melkein mitä vaan, voi esimerkiksi yrittää kaapata Ninaa kuola valuen lukevat stalkkerit myös mun juttujen pariin.

Meillä on töissä esitelty uuttaa riskianalyysijärjestelmää. Riskianalyysit on jotain, joita tehdä pian myös Suomessa kaikilla työpaikoilla. Tarkoituksena on vain miettiä onko joku työpaikalla vaarassa ja millaisessa vaarassa ja voiko sille vaaralle tehdä jotain ennen kuin riskit toteutuvat ts. hemmo katoaa pahvipuristimeen tai jotain muuta yhtä kaurismäkeläistä. Meillä on nyt järjestelemä, joka tuottaa pisteitä asteikoilla 1×1 … 5×5 eli yhdestä kahteenviiteen. Kaksikymmentäviisi vastaa jotakuinkin polttoainesauvojen noukkimista ydinreaktorista paljain käsin. Hankala selittää mun pointtia ilman kuvaa, jota en jaksa alkaa värkkäämään. Riskin vakavuus kuitenkin arvioidaan kertomalla vakavuus todennäköisyydellä. Siis vakavuus asteikolla 1-5 ja todennäköisyys 1-5. Nämä meidän jokaisen pitää itse arvioida omiin lomakkeisiimme. Emoyhtiö kuitenkin kerää kaikki onnettomuus- ja läheltäpitiraportit kaikilta yksiköiltä ympäri maailmaa. En ymmärrä miksei niiden kone vain voi suoraan laskea meille todennäköisyyttä esimerkiksi sille, että Ville tipahtaa proomun laidan yli. Meillähän on kovaa faktaa sen yleisyydestä, miksi minun se pitää päättää? Firma myös tietää kuinka vakavia seuraukset yleensä ovat. Noiden lappujen täyttäjällä on myös apunaan pieni lista eri vakavuuksien arvioinnista. Todella vakavassa vahingossa useita ihmisiä kuolee, aineelliset vahingot ovat vaikkapa 500.000 euroa ja ympäristö kärsii pysyvästi. Sinne vois lisätä lainopilliset seuraamukset – projektipäällikkö joutuu vankilaan, turvallisuusvastaava saa 3-5 vuoden vankeustuomion, emoyhtiön hallitus saa henkilökohtaisia sakkorangaistuksia. Niitähän tässä eniten pelätään.

Anyway. Näin se ajatus lentää.