Ninalla on vaikeaa olla yksin, mulla on tietenkin asiat toisin päin, koska vastakohdat tasapainottaa toisiaan. Tänään menin seiskaksi töihin huonojen yöunien jälkeen, vaikka olinkin saanut kalustaa mun uuden makuuhuoneen ihan mukavaksi. Meidän “uusi toimisto” on vaan pari varastohuonetta satamakapteenin 60-luvulla rakennetussa vajassa. Siellä on pitkä pöytä, jonka molemmin puolin meitä istuu neljä jätkää viidellä tietokoneella. Tänään selvisi, että firma on kussut meidän sähköpostitilit eikä ne toimikaan VPN-yhteyden kautta, vaan joutuisin matkustamaan takaisin Farehamin toimistoon lukemaan sähköpostini. Edes webmail ei toimi! Aika hyvä tietoturva siis. Nyt on projektin kiireisin vaihe enkä saa enää sähköposteja keneltäkään. Sain juuri lauantaina yhdeksältä illalla meidän kirjeenvaihtorekisterin päivitettyä ja nyt putoa taas ainakin viikon päähän rekisterin kanssa. Tämä kyrsii. Onneksi mulla on Terramaren kannettava, jossa ei ole VPN-yhteyksiä, käyttäjätunnuksia, pääkäyttäjiä, ylläpitäjiä tai muuta sellaista paskaa. Voin tällä vaikka päivittää blogiin kuulumisia. Sitten muistitikku (remove write protection) lakkasi toimimasta enkä enää saa tiedostoja siirrettyä näiden kahden kannettavan välillä. Tiedostojen jako on tietenkin verkon yli mahdotonta kun mulla ei ole mitään oikeuksia emoyhtiön tietokoneessa.

Seiskan maissa ehdittiin käydä kaupasta hakeen kämppiksen kanssa parit jogurtit ennen yhteistä illallista. Tämän kunnon syöpöttelyn (käydään aina Whitbread ketjun rafloissa kun ne on meidän hotellien yhteydessä, vähän niinkuin Englannin Arina, ja ruoka on kaikki samoista purkeista ja pusseista) jälkeen päästiin kämpille, jossa pääsin vihdoin heittämään pyykit koneeseen. Kello on nyt 22:30 ja kone linkoaa toivottavasti viimeisiä kierroksia. Mulla on siis täällä omaa aikaa juuri sen verran, mitä ehdin sängyssä makaileen, että käänteisellä tavalla tiedän, miltä Ninasta tuntuu.

Paikka on kuitenkin magee ja viettäisin täällä mielelläni muutaman oikeankin vapaapäivän. Harmi, että Ninalla on töitä ja koulua. Toisaalta, kun mulla on täältä viimein lomaa, Nina on kuitenkin koko päivän töissä tai koulussa. Kuinka hienoa se sitten on? Ei ihme, että Sunnuntaisin on ikävää, kun ne on oikeasti ainoat päivät, jotka se viettää mun kanssa.

Hollannissa kaikki tytöt käyttää kuulemma valkopohjaisia Red Wingsejä, joten ne on varmaan vuoden päästä muotia suomessakin. Ainakin on pohja, joka pitää talvellakin. Red Wings tekee myös tosi suosittuja turvasaappaita. Noistahan ei ole enää pitkä matka Doc Martinseihin, joten kai nekin tekee kohta paluun.