Hyvää asiakaspalvelua

Kirjoitin noin viikko sitten Veripalvelulle palautetta niiden ajanvaraussysteemistä. Olen sellainen HC-verenluovuttaja ja tänä vuonna haluan tehdä oman luovuttamisennätykseni. En kuitenkaan löytänyt viime käynnin lappua mistään, enkä muistanut siis koska kävin tai koska voisin mennä uudestaan. Yleensä otan vielä kuvan joka luovutuskerta käsivarrestani, mutta sekin oli jäänyt tekemättä. Luovutuskortilla voi kuitenkin logata sisään veripalvelun ajanvaraukseen ja ...

Terry Dolan Track

Terry Dolanin Dedacciai-putkista kasattu ratarunko, 1″ Alpina hiilukuituhaarukka. Analoginen matkalaukkuvaaka näytti painoksi kahta kiloa.

Kotitonttu

Meilläkin asuu sellainen pikkuihminen, joka lainailee toisten tavaroita. Musta tuntuu, että Ninalla on joku pohjaton tarve saada käyttää liian isoja kenkiä. Ensin se rikko mun släbärit ja nyt kun mulla on uudet hieno Vanssit, saan tuskin koskaan ite käyttää niitä. Tervejärkisyyden vuoksi olen tänään puuhaillut vähän pyöräjuttuja. Mulla on tulossa Langsteriin “kaljakori” eli kaks sixpäkkiä ...

Talvea odotellessa

Käytiin tekemässä puolueeton arviointi Oulun parkkihalleista, kaikki oli lähes tyhjiä kello 19:00 illalla. Toivottavasti se Kallioparkki tuo keskustaan paljon uusia autoja! Lidlin parkkihalli keskustassa oli poolomielessä paras ja Stockamannille ei päästy lainkaan sisään. Kaikki parkkihallien sensorit on nykyään niin herkkiä, että ovet avautuu polkupyörällekin. Oulun keskustassa on Rotuaarin remontin yhteydessä laitettu pyöräparkit uusiksi, toisin sanoen, ...

Vanhaa matskua esille

En tiedä onko tämä nyt järkevää. Oon säästellyt näitä matskuja johonkin isompaan, mutta leikkelin niistä aikoinaan tällaisen lyhyen videon. Ja tämä on toinen video, jonka olen koskaan kasannut Premierillä. Enkä edes leikannut sitä musiikkiin vaan heitin sitten lopulta biisin taustalle, jotta olisi jotain kuunneltavaakin. Erm. Tämän takia kaikki pitäis tehdä heti kunnolla. Turha kai sitä ...

Kimi ja Sepe ajeli kaupungilla

Sepellä lähti auto lapasesta. Käytiin kattoon Ninan kanssa jotain kummaa tapahtumaa, jossa ajeltiin autoilla ympyrää, välillä ihan vaan paikallaan. Ilmeisesti tuollainen 150 heppanen mopoauto ei ollutkaan mukulakivillä se kaikkein paras vehe. Sebastien ajoi kai aitaan ja joku näytöskuski meinasi viedä ääni- ja kuvamiesten piuhat mukanaan. Lauantaina käytiin puistopiknikillä, jossa Laurin kanssa tyyppäiltiin jopoa ja ajeltiin ...

Kortteliajot Oulussa

Käytiin Ninan kanssa katsomassa kortteliajoja ihan meidän naapurissa tänään. Hieno reitti Toivoniemen ja Raatin ympäri. Ei katastrofaalisia ulosajoja, joka on aina vähän harmi. Ensimmäisen kuvan annos on Kauppuri 5:n herkullisin ruokalaji, Heinäpään Teurastaja vuohijuustolla ja sipulirenkailla!

Kriittinen Massa

Osallistuin kriittiseen pyöräretkeen Helsingissä. Joka kuukauden toisena tiistaina ajetaan polkupyörillä ympäri kaupunkia ja poliisi pysäyttää muun liikenteen. Väittäisin, että käytännössä kriittinen massa tuottaa enemmän haittaa kuin hyötyä sillä se pysäyttää reitiltään myös julkisen liikenteen. Etenkin nyt ajettiin rautatieaseman editse Kallioon ja blokattiin ainakin vartiksi sen tieosuuden linja-autoliikenne. Varmasti monet paikalliset löytää siitä myös iloittaavaa, sillä ...

Newer posts
Older posts