We received a quote for a diver for bottom inspection on site. It was a little higher than usual so I joked we should just drop a GoPro over the side and have a go with that. My project manager thought it was an excellent idea. So we went to the hardware store and bough a few 2 meter spars of glassfibre reinforced PVC pipe, angle pieces and rope. Then we bought the cheapest GoPro and mounted it on the frame with a diving lamp. Voila! A poor man’s string operated ROV.
Pahinta töissä on kun ei joutuu niistä kieltäytymään. Minun mielestäni pitää tehdä kaikki työ jota tarjotaan. Niin saa kaiken rahan, jota tarjotaan. Nyt olisin päässyt töihin poralautalle viikoksi, joka on yhtäältä jännittävää ja pelottavaa. oon kuitenkin luvannut Ninalle, että olen vapaalla välillä ja tein viime viikonlopunkin töitä, jotta tälle pienelle vapaalle ei olis mitään esteitä. Aina tulee itsensä pettänyt olo kun joutuu sanomaan jollekin työlle ei. Ainiin ja haluan pelata pooloa viikon putkeen!!!
Uus työsuhdeasunto Helsingin Käpylässä:
Sain myös nimeni Boskaliksen työturvallisuusjulkaisuun. Tai no melkein. Pitäis varmaan laittaa joku vähemmän eksoottinen etunimi – niinkun Ewoud.
Viimeinen yksikkö lähti työmaalta. Työt ovat nyt sitten paperihommia lukuunottamatta ohi.
Heräsin pirunmoiseen päänsärkyyn tänä aamuna (btw. eilen aamulla, olen hidas postaaja). Ottaen huomioon myöhäisen ajankohdan, samankaltainen olo lienee odotettavissa myös seuraavana aamuna (ei ollut niin paha).
Työ on kyllä perkelee tappavaa hommaa jos istuu pelkän tietokoneen ääressä. Tietokonepöytäkin on sellainen konekirjoituskoneelle suunniteltu teräväsärmäinen, joka leikkaisi ranteet auki, jollen olisi reunaan vetänyt ilmastointiteippiä. Meillä on kansainvälinen ”turvallisuusosoite”, jonne voi lähettää sähköpostia työturvallisuuteen liittyvistä asioista. Pistin sinne mailia, että aika kurjat on oltavat monissa projektitoimistoissa ja vähän epäreilua kun varmasti päätoimistolla sihteereillä on kaiken maailman ergonomiavempeleet ja meillähän ei ole muuta eroa kuin ne neljä tuntia, jonka verran enemmän teen päivässä töitä omassa ”työpisteessäni”. Monet meistä kulkee vaan projektitoimistosta toiseen ja jos jokaisessa niistä on työpisteet yhtä perseestä niin aika rikkinäisiä kavereita ollaan viisikymppisinä.
Ja sekin vielä, että koskaan ei ehdi harrastaa liikuntaa. Ekana pakolla istutaan töissä 12 tuntia päivässä ja sitten pitää lähteä työporukalla kaljalle. Mulla alkaa parissa viikossa sosiaalisuusvarannot olla tapissa tällaisella meiningillä. Sunnuntaina on vaan ihana pyöräillä ilman ketään muita ja shoppailla vaikka sarjiksia. En ole vieläkään löytänyt hyvää kirjakauppaa täältä, mutta sarjiskauppoja on kaksikin.
Istun lentokoneessa ja katson leffaa. Olen mun mieluisimmalla penkkirivillä 33 ja ikkunapaikalla F. Tämän on Airbussissa oikealla puolella käytävää toiseksi viimeisimmällä rivillä. Oletan, että täällä on turvallista. Jollei kone laskeudu mereen, olen kohtuu lähellä varauloskäytävää. Ja ainakin Englannissa pääsen nousemaan koneeseen ensimmäisten joukossa. Ja kuka on koskaan kuullut lentokoneesta, joka törmää johonkin perä edellä?
Lentokentillä näkee paljon matkustajia, joilla on shortsit ja släbärit jalassa. Mitenkä ne oikein selviytyy jos koneesta joutuu poistuun pakkaseen? Tai tulipaloon? Tai terävälle soralle? Sama ongelma kyllä piikkikoroissa ja hameessa. Tavalliset sukkahousutkin palaa ihoon kiinni.
Onneksi en ole nainen, voin matkustaa turvallisen palamattomissa farkuissa ja… flanellipaidassa. Nomex-asu on tunnetusti palamaton ja turvallinen, mutta rallihaalarissa lentäminen muuttuu kestämättömän hankalaksi viimeistään lentokoneen vessassa.
Meillä on Ninan kanssa parisuhdekriisi sillä mulle tarjottiin työkeikkaa Meksikossa. En tiedä koko hommasta vielä mitään, en edes lähdenkö. Jos työtä nyt ihan oikeasti mulle tarjotaan niin en usko, että voin siitä kieltäytyä. Pari kuukautta huumesodan keskellä Meksikossa ei tunnu mitenkään kauhean pahalta jos vertaa kotona istumiseen ja Call of Dutyn pelaamiseen. Ehkä mulla sitten ois varaa hankkia joku työhuone tai lomaa niin paljon, että saisi Pattijoella jotain rästihommia tehtyä.
Oon ihan paskana kun en saa tehdä mitään. Sain yhdeltä poolokaverilta vanhan tunturin pyöränrämän, jonka haluaisin leikellä ja hitsata uuteen muotoon. Mulla ei ole Oulussa työkaluja eikä tallia. Ehkä mun pitää alkaa reissaamaan Pattijoelle päiviksi, Nina on kuitenkin ne ajat töissä. Meidän ongelma on, että mä en ole juuri koskaan kotona ja kun olen kotona, mulla ei ole kotona tekemistä. Nina taas on kotona pari tuntia päivässä sillä senkin täytyy tehdä töitä.
Enkä saa enää edes juoda olutta. Musta on tullu niin läski, että olut ja limppari meni Ninan kieltolistalle. Enkä saa käydä juhlia sillä juhlimiseen kuuluu olut, limppari ym. epäterveellinen. Tai vieraat naiset. Jokin noista ei ole kauheasti Nina’n mieleen. Tupakka viina ja vieraat naiset niin kuin Dave Lindholm örisi.
Kommenttien määrästä sitä ei huomaa, mutta sivujen kävijämäärät on tasaisessa nousussa. Hakusanojen kärkipäässä ”Adriana Lima Plastic Surgery” ja ”pillu lima”. Ilman Ninan kirjoituksia kukaan ei kävis täällä.
Ei ehdi töissä kauheana miettimään millaisia tunteja sitä tekee, mutta laskin nopeasti työaikaerittelyistä seuraavat luvut:
224 päivää yhteensä joista 73 vapaapäivää.
Keskimääräinen työaika 224 päivälle jaettuna ja alas pyöristettynä 7.9 tuntia
Viikkotyöaika tasoitettuna vapailla 53 tuntia (pitäisi olla 40) .
Saankohan jonkun palkinnon tästä?
Meillä alkoi töissä uusi työturvallisuusohjelma. Työturvallisuusohjelmat on sellaisia juttuja, joita Suomen ulkopuolella toimivat isot yhtiöt tekee. Niiden tarkoituksena on mm. vähentää työtapaturmia ja jatkaa työntekijöiden työikää. Suomessakin firmat tekee kaikenlaisia pikkujuttuja, mutta helppo on huomata, että jo lain piirissä toimiminen tuottaa ongelmia. Suomessahan työturvallisuuslainsäädäntöön tuli vuonna 2009 uusi pykälä, joka tekee kypärän pakolliseksi rakennustyömailla. Tämäkin uusi sääntö näkyy parhaiten asfalttityömailla sillä isoilla firmoilla on näissä asioissa eniten hävittävää ja siksi esim. Lemminkäisen tietyömailla kaikilla on varmasti kypärä päässä. Kaupungilla jos kattelee ympärilleen niin aika harvoin esim. kattoremontteja tekevillä miehillä on kypärää päässä tellingeillä. Kyseessä on kuitenkin työmaatyyppi, jossa osa kavereista on jossain korkealla ja niillä on esineitä kuten työkaluja, jotka toisinaan putoavat.
Viime vuonna työturvallisuudesta ja äijämeiningistä oli iso juttu Hesarissa, mutta keskustelua siitä ei syntynyt. Jotenkin tuntuu, että Suomessa työturvallisuus vaietaan kuoliaaksi. Onhan se firmoille, niin isoille kuin pienillekin, hyväksi kun ei turhaan tällaisiin asioihin puututa. Ei tarvi muuttaa työtapoja tai laittaa rahaa vehkeisiin, joita kukaan ei kuitenkaan käytä.
Ainiin. Meidän työturvallisuusohjelman nimi on NINA – No injuries, No Accidents.
Mun mielestä koko turvaohjelmasta ois saanut tehtyä vähän mediaseksikkäämmänkin ihan pienellä muutoksella…
otsikossa on cluelessin syvin opetus, eikä se ole tainnut 15 vuodessa juuri mihinkään muuttua. nykyään halutaan kyllä kiinnittää huomiota paljon muuhunkin, mutta onko se jotenkin yllätys? en oikeasti tajua mistä teini-ikäiset tytöt ottavat mallia (bile?)pukeutumiseensa: rikkinäisiä legginsejä ja sukkahousuja, ihmeellisiä liian lyhyitä niittipaitoja niiden kanssa, tukka leikattu jotenkin repaleiseksi, tupeerattu ja värjätty ihmeellisesti kaksiväriseksi. sitten on taas näitä gucci-laukkuja kanniskelevia, ”timantti”korvakoruja pitäviä ja ylenmäärin meikkiä ja hiuslisäkkeitä käyttäviä tyttösiä, jotka lähtee joka paikkaan minimekossa ja korkokengissä. ihan sama onko tätä niin sanottua rock- tai high maintenance -genreä, niin yhtä anteliailta ne kaikki näyttävät. kävin siis eilen sulatto’10-alueella katsomassa meininkiä uniikin keikan aikana ja yhden poikkeuksen näin: ilmeisestikin jostain aasian maasta kotoisin olevan vaihto-oppilastytön, joka oli pukeutunut tyylikkäästi lyhyehköön siniseen hameeseen, persikan väriseen toppiin ja tummansiniseen neuletakkiin. jalassa korkeakorkoiset gladiaattorihenkiset sandaalit ja hiukset pitkät ja kiiltävät. tavallista ja kaunista – erityisen kateellinen olin niistä hiuksista.
töissä on mennyt viime aikoina paljon rippiristejä ja osa sen ikäisestä nuorisosta tuntuu yhä pukeutuvan ainakin vapaa-ajalla suhteellisen järkevästi. tajusin kuitenkin eräänä päivänä pukeutuvani samalla tavalla kuin itseäni melkein kymmenen vuotta nuoremmat rippilapset: converset jalassa, typerät farkkulegginsit ja t-paita tai toppi. no, sillä erotuksella että mun paidoissa ei ole mitään typeriä printtejä. hohhoijjaa, olisko ehkä tarvetta päivittää omaakin pukeutumista johonkin järkevämpään ja aikuismaisempaan? töissä yritän kyllä aina pitää jotain aikuismaisempaa vaatetta (vaikken tykkääkään suorista housuista), koska converset eivät ehkä lisää uskottavuutta. vapaa-ajan pukeutuminen on yhä ongelma: en jaksa käyttää jäykkisvaatteita, mutten halua pukeutua kuin teinit. pitäisiköhän varata aika stockan pukutumisneuvojalle? se kuitenkin suosittelee filippa k:n 200euron neuletakkia, burberryn sadan euron valkoista kauluspaitaa ja saman hintaisia mustia suoria housuja. ja tietenkin korkokenkiä, koska mustat suorat housut on tehty käytettäväksi korkokenkien kanssa. enkä edelleenkään käytä korkokenkiä..
identiteettikriisi ilmiselvästi: valmistun pian ammattiin (toivottavasti) ja minun pitää mennä töihin. mun pitää näyttää sen 60-vuotiaan lihavan perusinsinöörinkin silmissä vakavasti otettavalta ammattilaiselta, eikä pikkutytöltä. eikä aina auta se vakuuttelu, että kyllä minä oikeasti osaan.
Meille tuli uusi ruoppaaja työmaalle. Olin jo unohtanut kuinka mukavaa on tehdä työturvallisuustarkastuksia kun en ole ollut oikeilla suomalaisilla ruoppaajilla niin pitkään aikaan. No tämänkin on Kyproksen lipun alla ja päälliköt on Hollantilaisia, mutta historia Suomalaisen firman palveluksessa on jättänyt jälkensä.
Kuvassa on metallisorvi, johon on jälkiasennettu noin 2000 euroa maksava suojasarja. Sarjaan kuuluu sorvin istukan peittävä osa, joka sulkeutuessaan estää unohtamassa avainta istukkaan kiinni ja työkappaleen peittävä suoja, jossa on yhdysrakenteinen työvalo. Mitä vikaa on kuvassa?
