Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 14-04-2011

Avainsanat: , , , ,

0

Viime lauantai oli hurja. Aamulla ajoin bussilla Pattijoelle. Pikavuorollakin voi ihan hyvin ajaa kunhan ottaa fillarin mukaan. Silloin ei haittaa vaikka pysäkit eivät täsmälleen menekään kohdilleen. Kotona oli varsin tavallista meininkiä, päivittelin tietokonetta ja Tomtomia. Kävin myös katsomassa kun isä ja isoisä kaatoivat vanhoja puita ennen kuin tuuli ehtii sen tehdä. Isä löysi moottorisahaa apuna käyttäen isoisän koivun juurelle jättämän rautalankakerän. Sitä oli sitten jokunen kierros laipan ympärillä.

Meillä on tulossa Toukokuussa iso Tervosten sukujuhla Tervosten vanhalla sukutilalla, Ojalassa. Ehdotin äidille tansseja meidän uudessa hallissa ja aluksi se innoistuikin. Seuraavana päivänä tuli sitten tekstiviesti, että liian suuri vaiva. Jotku ei vaan jaksa juhlia. Mullakin on ollut paljon juhlajaksamisongelmia. Herään aina viikolla aikasin ja viikonloppuiltoinakin alkaa nukuttamaan jo kymmenen maissa. Muutenkaan ei ole juuri muuta paikkaa, jossa käydä kuin baarit. Grillikautta odotan innolla.

Kauppuri 5:een oli tullut erä 32% skottiolutta, jota olin varannut pullon. Päätin sitten bussimatkalla, että tämä ois hyvä päivä sen nauttimiseen. Suunnittelin pullon jakamista Ninan pikkuveljen kanssa, mutta ehkä kaikkien osallisten onneksi bongattiin salinraikas Mikko meille seuraksi. Suosittelen kyllä kokeilemaan Brewdog Tactical Nuclear Penquinia jos siihen vain mahdollisuuden saa. Aika öljyinen olut, paloöljy tai lamppuöljy kuvaa hyvin sitä tunnetta. Makua on hankalampi kuvailla.

Päätettiin lopulta lähteä jatkamaan iltaa Suomen Tuiraan ja Leskisen uuteen haaraan Parkkiseen. Matkalla piti kuitenkin pistäytyä meillä, joka oli monessa mielessä onnekasta. Meidän naapurista nimittäin kuului kovaäänistä illanviettoa ja kun itsekin olen iltoja tullut viettäneeksi, meinasin morjenstaa. Ovikellon soittaminen sai aikaan hiljaisuuden, jollaiseen vain odottamaton ovikellon soiminen rauhallisessa taloyhtiössä kesken bileiden voi tuottaa. Onneksi kenenkään lapsella ei ollut synttäreitä vaan naapurissa vietettiin työkavereiden kesken Beach Partya. Hiekka puuttui, mutta tarjoilut oli oikein hyvät. Meidän viimeiset kotibileet on ollut Nina valmistujaiset ja kun asiaa miettii, niistä on jo liian kauan. Haluan kotibileet sillä niissä on aina halpaa juomista ja ruokaa, silloinkin kun itse järjestää.

Laitan kuvia menoista kunhan pääsen takaisin Ouluun.

Helsingissä ollaan laitettu Hanneksen kanssa romanttisesti illallista ja juotu herkullisia tuopillisia tanskalaisia oluita Hilpeässä Hauessa. Käytiin myös Musta Kissa -nimisessä baarilaitoksessa, joka edelliskerrasta (joka oli varsin hyvä kerta) poiketen oli täytetty keski-ikävillä ihmisillä. Kiva paikka jos jotain pientä baaria etsii Kalliosta. Keskivertoa parempi olutlista.

Keskiviikkona kävin myös katsomassa Helsingin pooloja ja vitutus ja turhautuminen olivat päällimmäisiä tunteita. Saatoin avautua Ninalle irkissä. Ärsytti pelata pyörällä jossa on järkyttävät välitykset ja bullhorni, mutta minkäs teet. Ei ollut seuramiesolokaan. Yksivaihde on jo aika rajusti jakautunut kavereihin joilla on ja niihin joilla ei ole. Oon myös huomannut, että kavereiden taidoissa on tullut raaka pudotus ja foorumilla kysellään yhä kiihtyvään tahtiin ihan perusasioita – sellaisia joihin löytyy vastaus järjellä ja Googlella. Helsingin sanomat ei ollut tarpeeksi oikeassa kun ne uutisoi, että osa yläasteelaisista ei opi kirjoittamaan.

Perjantaina vien Fujin takaisin Ouluun ja kun lennän takaisin, lennän Langsterin kanssa. Langster on jo todistanut itsensä Englannissa. Ehkä välityksetkin sopii paremmin näihin mäkiin vaikka jalat on nyt kyllä aika hyvin tottunut. Yhtään mäkee en ole kävellyt.

EDIT, kuvat:

Pari viikkoa kuvissa

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 13-03-2011

Avainsanat: , , ,

1

Naistenpäivä!

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 08-03-2011

Avainsanat: , , , ,

4

Mä varmaan joudun poistaan tään kohta koska tunnen niin kamalia omantunnon tuskia tekijänoikeuksien vuoksi, mutta sitä ennen mun ”homage” pohjoissuomalaiselle räpille ja Rytmikellarille sekä viime lauantaille. Joskus vielä opin kuvaan ja leikkaan ja silloin nauran näille kurjille jutuille.

Tää on kuvattu Nikon D90:llä ja Tokinan laajakulmaobjektiivilla.

EDIT:
Jatkanpa hieman tuota lauantai-juttua. Me oltiin siis jo hyvissä ajoin suunniteltu Ninan kanssa, että mennään Rytmikellariin kattoon Stepaa. Nyt sattui niin hyvin, että mun vanhemmat oli Italiassa käymässä ja saatiin siis rauhassa viettää viikonloppu meillä kotona. Yhtäkkiä Otto ja Mattikin päätti ajaa Oulusta Haaparannan nuuskareissun jatkoksi keikkaa kattoon. Ja ainakaan Matti ei edes tiennyt tässä vaiheessa, että ne pääsis meille yöksi. Aikamoista heittäytymistä. Toisaalta ne eksyi matkalla Oulusta Raaheen, joten heittäytyä voi joskus vääriinkin paikkoihin. Matti harrasti myöhemmin myös rytmikellarissa heittäytymistä kun kellarin ovesta painalsi sisään joukkio keski-ikäisiä herrasmiehiä, joista yksi kailotti isoon ääneen ”täältä saa varmaan sitä pilveä – tekisipä mieli pilveä!” Matti kuvitteli, että tässä on nyt sellainen päihdepoliittisen keskustelun paikka ja joutui naiiviuttaan tilanteeseen jossa keski-ikäinen Raahelainen rautaruukin nosturikuski (tai mikä lie) yritti puristaa Matista huumeita.

Kaikki muut paitsi minä ja Nina oli ihan perkeleen päissään. Eikun… minäkin olin päissään, Nina oli ainoa, joka ei ollut. Tarjosin Arelle ja Stepalle viinaa, meidän kamut ei ois tarvinnut enää yhtään viinaa. Matilla ja Otolla oli aamulla nimittäin kamala krapula – mun herkullinen aamiaismunakas ei oikein uponnut. Pannarikaan ei lähes kelvannut. Ninan Joni-veli taas oli yöllä toimitettu kellarista pihalle ja kotiin päästyään se oli yrittänyt kirveen kanssa ovesta sisään.

Että näin. Mä taas sain promoottorilta pyynnön kuvata lisää keikkoja, jonka mielelläni tekisinkin kunhan ne on hyviä keikkoja. Ja siellä on bikinityttöjä. Tai edes tyttöjä.

Eipä muuten paljon netissä pyöri enää videoita, jotka ois kuvannut jollain muulla kuin järjestelmäkameralla. Ne on nyt pyyhkäisseet monipuolisuudessa tavallisten videoräikkien edelle kun objektiivivalikoima on niin hurjan paljon parempi ja HD-videokuvaus melkein kaikissa. Mäkin olen vähän kattelut tuota D7000-runkoa, mutta ehkä se ei vielä ole tarpeeksi hyvä. 60fps kuvaus pitäis olla… Harmittaa kun Canon taitaa olla näissä vähän edellä ja itse olen pistänyt kaikki rahani tähän nikonilaisuuteen.

Taas oli Joulu

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 27-12-2010

Avainsanat: , ,

0

Tuntuu kuin näitä Jouluja olisi yhä kiihtyvämpään tahtiin. Täytynee johtua yksinkertaisesti elämän sisällön puutteesta.

Meillä varataan työmatkat Suomen Matkatoimiston kautta. Toistuvasti olen joutunut täsmentämään, että tahdon viikonlopuksi Ouluun ja sitten taas palata maanantaina Helsinkiin. Onko tosiaan niin yleistä käydä Oulussa töissä Helsingistä?

Mun joulun tähtihetkiä oli ehkä Call of Duty ykkösen pelaaminen Jonia ja Joria vastaan Tyneillä. Tai se, kun sain kantaa isälle ja äidille lahjaksi tuomani taulutelevision ulos kun niille tuli tappelu sen sijoittamisesta. Annoin sen sitten Tyneille ja Ninan äiti oli varauksettoman onnellinen uudesta televisiosta, vaikka useimpien naisten lailla totesikin, että ”tuo on kyllä suurin televisio, jonka tänne voi laittaa”. Hah! Varsin yleinen harhaluulo. Jossain on varmasti matemaattinen teoria taulutelevision koosta huoneen kokoon suhteutettuna (32″ television maksimikatseluetäisyys 3.7 metriä, optimi 1.3m jos halutaan nauttia Full HD kuvasta). Luulenpa, että joulun karma iski näin kohdallani ja jouduin nyt vuorostani kärsimään lapsuuteni kärttyisistä jouluaatoista. Onneksi jo toisella yrityksellä sain nauttia antamisen ilosta.

Emmillä ja Perallakin oli uusi taulutelevisio sekä PS3 ja move-ohjain. Pelasin jotain taistelupeliä matot rullalla ja niska hiessä. Eilen ja tänään mun jalat on olleet aika herkkinä treenistä. Nina mielestä pleikkarin hyppytapoissa ei tarvitse oikeasti hypätä ilmaan ja laskeutua polviasentoon lattialle, mutta minäpä uskallan olla eri mieltä. Yksi asia taistelupeleissä ei onneksi edes uusien ja innovatiivisten ohjainten myötä muutu – kaikkia kontrolleja hullusti hakkaamalla voittaa minkä tahansa pahiksen.

Ikävää itsesensuuria

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 21-12-2010

Avainsanat: ,

3

Tietooni on tullut mutkan kautta, että hyvät ystäväni Jarkko ”valittava DJ” Orava ja Joni ”Jorma” Tyni ovat olleet viettämässä iltaa Stepan ja Tiskijukkapekan seurassa. Kumpikaan ei ole kuitenkaan maininnut tapahtumasta juuri halaistua sanaa. Jarkon kohdalla sen ymmärrän, sillä Jarkon otsalohkossa tapahtuneiden muutosten vuoksi Jarkko kykenee enää ilmaisemaan itseään negatiivisten tunteiden kautta. Jonin vaikenemista en voi ymmärtää ja voinkin vain päätellä, että illan kuluessa on tapahtunut jotain kamalaa, jota nyt yritetään peitellä. Oliko mukana ehkä viideskin henkilö – epäonninen prostituoitu, joka päätyi Lapaluodon satama-altaaseen? Mielikuvitukseni laukkaa kuin Iltalehden assarilla ennen uutta Tuksu-juttua.

raahelainen sunnuntai

Posted by nuusa | Posted in ninan jutut | Posted on 01-11-2010

Avainsanat:

3

aamulla kävin lenkillä. lenkkarit jätetään kuivumaan terassille. laitoin lenkkarit isän lenkkareiden viereen. sekin kävi lenkillä. pitäisi ehkä osata vielä tarkentaa johonkin, kun kuvaa.

lenkin jälkeen näytän viehättävältä. eetu tykkää peilin kautta otetuista kuvista. tosin tässä pitäisi varmaan olla vielä ilman paitaa. esittelen samalla uutta puhelintani.

houkuttelin jonin mukaan kaupungille. parkkitilasta ei ollut puutetta.

luulin, että raahessakin olisi vaatekaupat auki sunnuntaina. ei ollut. raahelaiset tytöt käyttää niin rumia vaatteita, että ne parhaimman näköiset on monesti alennuksessa. kävelytilastakaan ei ollut puutetta.

käytiin sitten prismassa katsomassa lehtihyllyä.

sellainen on raahelainen sunnuntai.

Kotimatkoilla

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 24-07-2010

Avainsanat: , , ,

0

Kävin Pattijoella. Meidän pihakuuseen on muuttanut asumaan sepelkyyhkyjä. Ne on niin rauhallisia kavereita, että pääsin nappaamaan kuvan ihan nokan vierestä. Ei nyt sitä kaikkein villeintä luontoa.

Kaupunki oli viimein saanut valmiiksi uuden kevyen liikenteen sillan rautatien ylitse kasitien varteen. Ennen siinä oli Raahen ja Pattijoen raja, joten minun mielessäni se on vieläkin rajasilta. En tiedä meinaako kaupunki laittaa kaiteita tuon uuden pyörätien varteen, mutta rinne on kyllä niin järjettömän jyrkkä, että ei siitä putoamisesta hengissä selviäisi kuin ehkä känninen 15-vuotias skootterilla. Nehän nyt on muutenkin lähes kuolemattomia. Hieno työ kaupungilta, ajelin kaupunginmetsästä kevyessä myötätuulessa alle vartissa kotiin enkä joutunut kertaakaan ajamaan kasitien varressa. 11 vuotta myöhässä tosin…

Viikonloppu Raahessa

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 06-06-2010

Avainsanat: , , ,

0

Käytiin Ninan kanssa Raahessa. Ehdin kahdesti saunaan ja kävin kerran paljussa. Raahe on vieläkin lähes täysin kuollut. Turistikausi alkaa ja baarit sulkee avaamisen sijaan. Kellari on kuulemma taloudellisessa ahdingossa ja Gina lopettaa ainakin entisessä tilassaan. Ilmeisesti Ginan portaat oli liian kova pala useimmille vieraille nousta – lieneekö humalatilassa jotain syytä? Naurettavaa, että Oulussa on pikaruokapaikka, joka pieksee sekä ruoka-, että juomatarjonnassa kaikki Raahen baarit.

Jännittävä eväsretki

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 01-06-2010

Avainsanat: , ,

0

Otettiin lentävä lähtö uuteen viikkoon Ninan kanssa. Radiomafia on palannut ja pari kappaletta 20 vuotta sitten sytytti niin, että oli pakko ostaa Suomirockin kultainen 80-luku kokoelma. Pienet miehet sekä Papu ja Pojat ftw. Matkamusan kanssa ajettiin Bauhaussiin, josta ostin pöytälevyn mun uutta isompaa työpistettä varten. Yliopiston ekana vuonna ostettu työpöytä ei enää riitä tietokoneella, kahdelle näytölle, tulostimelle, skannerille ja työkannettaville. Ehdittiin Pattijoella pysähtyä 20 sekunniksi kun mun pappa jo paineli polkupyörällä pihaan ja ilmoitti sahanneensa sirkkelillä ranteeseen! Eikä ole mikään pieni sirkkeli vaan sellainen halkosirkkeli, jossa on lihaa ja luuta repivä 70 senttinen terä. Fuck! Ajoin ainakin 130 mittarissa pakettiautolla sairaalaan. Ei se haava onneksi ollut syvä ja papalla on matala verenpaine, mutta millä tahansa mittarilla siitä jää aivan sairaan siisti arpi. Matkalla kyselin jo lääkitykset ja hyvä, että en viimeisen aterian ajankohdankin kun pelkäsin, että papalta menee taju.

Tykkään kun voi mennä ensiapuun ja ne tikkaa ihmiset kuntoon.

Ärh. Ostin pöytälevyä varten muka kirkasta Dicco lakkaa (ainakin se oli Dicco-purkissa) ja se osoittautukin petsilakaksi. Nyt mun vaalea saarnipöytälevy on tumma saarnipöytälevy. Ei mun värikoordinointi ole muutenkaan oikein toiminut.