olen siis valmis, kiitos kaikille juhlintaan osallistuneille. tehtiin opinnäytetyö rautaruukille, eikä saatu niiltä mitään. tehtiin vitosen arvonen työ (rautaruukin yhteyshenkilökin sanoi, että meidän opinnäyte oli parempi kuin sen gradu), eikä saatu oikein edes kunnon kiitosta. saatiin toki opinnäytetyömme kansitettuna – ja oltais saatu niin monta kuin oltais haluttu. tuskin muutama sata euroa parille optometristille olis kaatanu rautaruukin kokoista lafkaa, puhumattakaan vaikka jostain leffalipuista tai kukkapuskasta. insinööreille kyllä maksetaan. turha tulla sanomaan, ettei osattu pyytää. osattiin ja vielä ihan selvällä suomen kielellä. vaikkei työ ehkä tuota rautaruukille miljoonia, ei niiden tarvinut käyttää omaa työvoimaansa kilpailuttamisen järjestämiseen, vaan pääsivät suoraan valmiiseen pöytään. nooh, työtä oli kyllä mukava tehdä ja jos jotakuta kiinnostaa, se on pdf:nä täällä. niin ja googlellakin löytää ekalta sivulta jos hakee mua (niin siis enhän toki itseäni googlaa koskaan). täytyy vielä erikseen mainita, että sain valmistujaisjuhlassa silmäaseman stipendin, koska olen niin valloittava persoona (lue: aktiivinen, yrittäjähenkinen, työ- ja opiskeluyhteisössä myönteinen ja asioita eteenpäin vievä, optisella alalla myönteinen esikuva, hyvä opintomenestys). parasta ehkä oli, että luokkakaverini sanoi mulle, että oon oikeesti ansainnu sen. eetu kommentoi vaan tuota HYVÄ opintomenestys. niin, en minä opintomenestyksen vuoksi sitä saanutkaan, vaan sen valloittavan persoonani (tiedättehän kaikki sen). oon aina ollu ysin tyttö – tai no, nyt nelosen.

sain viime viikolla huonoa palvelua oulun marimekossa ja parturi-kampaamo sarassa. menin molempiin paikkoihin reklamoimaan. marimekkoon menin viime jouluna lahjaksi saatujen käsipyyhkeiden kanssa, joista kaikista oli normaalikäytössä lähtenyt rivat irti (siis ne joista ne roikkuu naulassa). olin aiemmin ollut sähköpostiyhteydessä marimekon helsingin toimistoon, josta pyydettiin menemään lähimpään marimekkoon. noh, kävelin marimekon tiskille, jossa polkkatukkainen vanhempi naishenkilö paketoi pakettia. kerroin asiani ja kaivoin yhden pyyhkeen esille. ”ei meillä ole noita pyyhkeitä myynnissä, ne on niitä k-kaupasta saatuja kivi-pyyhkeitä! me olemme yksityinen myymälä, ei meillä ole mitään tekemistä noiden kanssa!” kaivoin esiin toisen pyyhkeen, joka oli unikkoa ja kerroin, että siinä pyyhkeessä oli sama ongelma. ”ei meillä ole koskaan ollut tuon väristä unikkoa myynnissä ja sitä paitsi minulla on tässä yhden asiakkaan asia kesken!” pahoittelin ja sanoin etten tiennyt hänellä olleen asiakkaan (koska ketään ei näkynyt kassan lähettyvillä). kerroin, että olin saanut helsingistä neuvon tulla paikalliseen liikkeeseen. tämän jälkeen myyjä pyysi kollegansa paikalle ja pyysi tätä antamaan minulle asiakaspalautusnumeron ja osoitteen, jonne voisin lähettää pyyhkeet. on ihan jännittävää olla välillä itsekin asiakas, kun kohtaa tällaisia tilanteita ja miettii, miten toivoisi itseään kohdeltavan. millä tavalla minä kohtelisin omaa asiakastani? tämäkin täti olisi voinut sanoa heti alkuun, että asiani hoituisi parhaiten lähettämällä pyyhkeet asiakaspalautuksena helsinkiin, koska on kyse kampanjapyyhkeistä.

sarassa taas..noh. kampaaja-asiat on aina vaikeita. kampaaja, jolla kävin, oli erittäin mukava. leikkauksen jälkeen mua alkoi vaivata yksi näkyvä ”kulma” leikkauksessa ja menin seuraavana päivänä takaisin. kerroin asiani ja minulta kysyttiin kenen luona kävin leikkauksessa. kuvailin kampaajan, eikä hän sattunut olemaan sinä päivänä töissä (kummassakaan sarassa, kävin siis kahdessa varta vasten etsimässä kyseistä kampaajaa). kysyttiin voinko tulla seuraavana päivänä, koska yleensä saman kampaajan olisi hyvä hoitaa fiksaukset. ymmärrän tämän – niin meilläkin tehdään. jos asiakas reklamoi, olisi hyvä, jos asiakkaan kanssa aiemmin asioinut optikko hoitaisi reklamaation, koska silloin molemmat tietäisivät asioiden taustan. no, seuraava päivä sattui olemaan valmistujaispäivä ja kerroin tämän kampaajalle. ”millainen fiksaus se on, onko leikkauksessa tullut joku virhe?” sanoin, että kyse ei varsinaisesti ole virheestä vaan pienestä yksityiskohdasta, joka jäi vaivaamaan eikä varmasti olisi vaikea korjata. ”no, kai meidän pitää tehdä se sitten nyt.” selitin mikä mielestäni leikkauksessa on vialla, jonka jälkeen kampaaja oli sitä mieltä, että jos hän leikkaa, hän joutuu ottamaan uudestaan koko leikkauksen hinnan, eli jotain 34 euroa, koska kyseessä ei ole virhe. selitin uudestaan, etten halua uutta mallia, vaan ihan vaan pehmentää sitä tiettyä yhtä kohtaa, ettei näyttäisi siltä, että mulla on potta päässä. sitten kampaaja oli sitä mieltä, että selviän etuhiuksien leikkauksen hinnalla eli 12 eurolla. sanoin, että vaikka sitten niin ja ilmeisesti vaikutin hieman vittuuntuneelta (ja sitä olinkin), koska kahden minuutin saksimisen jälkeen asia oli korjattu, eikä kampaaja perinyt minulta maksua. en kysynyt kampaajalta, mutta jäi mietityttämään, että mikä sitten on ylipäänsä virhe? ja vielä sellainen, joka korjataan ilman maksua? eikö ole kohtuullista, että jos jostain kohdasta leikkaus ei miellytä, voi mennä takaisin ja saada pienen fiksauksen veloituksetta? ymmärrän uuden maksun perimisen, jos olisin ollut tyytymätön malliin, jonka alunperin halusin ja halunnutkin nyt aivan uudenlaisen – eli uuden leikkauksen. olen kyllä ihan varma, että jos olisin löytänyt sen alkuperäisen kampaajan, ei ongelmaa olisi ollut. mutta olipa taas hyvä muistutus siitä, miltä tuntuu olla reklamoiva asiakas. Ja oikeasti mietin kymmeneen kertaan sitä, että kehtaanko mennä takaisin sanomaan asiasta. sitten ajattelin, että itse ainakin haluan, että asiakkaani käyvät valittamassa ongelmista minulle, eivätkä ajattele että paska paikka tuonne en mene enää koskaan. minä ainakin haluan korjata virheeni ja toivon asiakkaan antavan minulle näin uuden mahdollisuuden.

olen ollut töissä koko joulukuun ja joulukauppa käy jo suht kiivaana. meillä on vaan töissä niin suuret näyteikkunat, että ne oikein hohkaa kylmyyttä varsinkin, kun ulkona on -25 astetta lämmintä. tai siis kylmää. olen ihan jäässä koko ajan ja tänäänkin päästyäni kotiin kävin lämpimässä suihkussa, laitoin päälle hupparin, eetun fleecen, olohousut ja kahdet villasukat. sain aleksilta, marikalta ja brucelta lahjaksi kuumavesipullon, joten nykyään nukun kahden kuumavesipullon kanssa (oon nukkunu yhden pullon kanssa jo ainakin kuus vuotta). joskus mulla on vielä lämmitettävä kaurasäkki harteilla, kun meen nukkuun. eipähän ainakaan tuu kylmä. vihaan kylmää. vihaan kylmää kyllä enemmän sisällä kuin ulkona.

oon alkanu kattoa gossip girliä. mulla on kolme sarjaa, joita seuraan: how i met your mother, big bang theory ja good wife. kaikissa näissä sarjoissa oli jostain syystä tauko joskus thanksgivingin aikaan jenkeissä, joten mulla ei ollut mitään katsottavaa. aloin siis kattoa gossip girliä ihan vaan sen takia, että similän jennikin katsoo sitä. tai ainakin joskus katsoi. se oli siis ainoa peruste. nyt oon menossa toisen tuotantokauden kahdeksannessa jaksossa ja alkaa jo hieman kyllästyttää. enkä tajua miten ne ihmiset voi olla joka jaksossa ihastuneita eri tyyppiin.

nykyään on muuten siistiä olla nörtti. ainakin tuntuu siltä. oon nähny paljon näitä oon aika nörtti -lauseella alkavia lauseita. kuten oon aika nörtti, koska istun vieläkin twiittaamassa/facebookaamassa/tässä tai koska aivan ekana aamulla aukaisen tietokoneen ja tsekkaan twiitit/facebookin/sähköpostin ja postaan aamulatteni kuvan kaikkien näkyville ja merkkaan kahvilan foursquareen. en oikeesti ees tiiä miten nuo toimii eli että onko noissa lauseissa edes järkeä. mutta pointti on, että maailma on unohtamassa ne oikeat nörtit, jotka hikisenä hakkaa wowia, juo limsaa ja syö grandiosa-pitsaa, koska eivät jaksa lähteä hakemaan tuoretta lähipitseriasta. toisaalta on myös huolestuttavaa, jos on siistiä, että laittaa tietokoneen päälle aamulla ensimmäisenä. hmm. minä laitan aamuisin ensimmäisenä valot päälle vaatekomeroon.

oon muuten kohta vieraillut kaikilla oulun kaupungin erikoislääkäreillä. viimeisimpänä nenä-, korva- ja kurkkulääkäri. tammi-helmikuussa meen sitte nielurisaleikkaukseen. olkaa terveitä ja pysykää terveinä, ei oo kivaa olla sairas, vaikkei ookaan kovin sairas. ainakaan vielä ja toivottavasti ei koskaan.

kerronpa tässä, että rainbow’n salmiakit on hyviä! ei ihme, sillä ne tekee halva. tässäkin tapauksessa täytyy muistaa, ettei passaa tuomita ulkokuoren perusteella.

aamuiselta koulumatkalta.

kävin pajassa vähän hiomassa.

pajassa raukat ekaluokkalaiset (?) hioivat käsin linssejä. tai saatto ne olla kakkosluokkalaisiakin.

minä hioin linssini koneella. se on vanhempien etuoikeus.

viimeinen pajatyö on valmis. rumahan siitä tuli. hmm, eikös sitä sanota että jokin on tekijänsä näköinen?

tässä tuolissa on tullut istuttua viimeisen kolmen ja puolen vuoden aikana useasti.

myös opinnäytetyö on viimeistä viilausta vaille valmis. ottakaamme glögiä sen kunniaksi.

Istun lentokoneessa ja katson leffaa. Olen mun mieluisimmalla penkkirivillä 33 ja ikkunapaikalla F. Tämän on Airbussissa oikealla puolella käytävää toiseksi viimeisimmällä rivillä. Oletan, että täällä on turvallista. Jollei kone laskeudu mereen, olen kohtuu lähellä varauloskäytävää. Ja ainakin Englannissa pääsen nousemaan koneeseen ensimmäisten joukossa. Ja kuka on koskaan kuullut lentokoneesta, joka törmää johonkin perä edellä?

Lentokentillä näkee paljon matkustajia, joilla on shortsit ja släbärit jalassa. Mitenkä ne oikein selviytyy jos koneesta joutuu poistuun pakkaseen? Tai tulipaloon? Tai terävälle soralle? Sama ongelma kyllä piikkikoroissa ja hameessa. Tavalliset sukkahousutkin palaa ihoon kiinni.

Onneksi en ole nainen, voin matkustaa turvallisen palamattomissa farkuissa ja… flanellipaidassa. Nomex-asu on tunnetusti palamaton ja turvallinen, mutta rallihaalarissa lentäminen muuttuu kestämättömän hankalaksi viimeistään lentokoneen vessassa.

Meillä on Ninan kanssa parisuhdekriisi sillä mulle tarjottiin työkeikkaa Meksikossa. En tiedä koko hommasta vielä mitään, en edes lähdenkö. Jos työtä nyt ihan oikeasti mulle tarjotaan niin en usko, että voin siitä kieltäytyä. Pari kuukautta huumesodan keskellä Meksikossa ei tunnu mitenkään kauhean pahalta jos vertaa kotona istumiseen ja Call of Dutyn pelaamiseen. Ehkä mulla sitten ois varaa hankkia joku työhuone tai lomaa niin paljon, että saisi Pattijoella jotain rästihommia tehtyä.

Oon ihan paskana kun en saa tehdä mitään. Sain yhdeltä poolokaverilta vanhan tunturin pyöränrämän, jonka haluaisin leikellä ja hitsata uuteen muotoon. Mulla ei ole Oulussa työkaluja eikä tallia. Ehkä mun pitää alkaa reissaamaan Pattijoelle päiviksi, Nina on kuitenkin ne ajat töissä. Meidän ongelma on, että mä en ole juuri koskaan kotona ja kun olen kotona, mulla ei ole kotona tekemistä. Nina taas on kotona pari tuntia päivässä sillä senkin täytyy tehdä töitä.

Enkä saa enää edes juoda olutta. Musta on tullu niin läski, että olut ja limppari meni Ninan kieltolistalle. Enkä saa käydä juhlia sillä juhlimiseen kuuluu olut, limppari ym. epäterveellinen. Tai vieraat naiset. Jokin noista ei ole kauheasti Nina’n mieleen. Tupakka viina ja vieraat naiset niin kuin Dave Lindholm örisi.

Kommenttien määrästä sitä ei huomaa, mutta sivujen kävijämäärät on tasaisessa nousussa. Hakusanojen kärkipäässä ”Adriana Lima Plastic Surgery” ja ”pillu lima”. Ilman Ninan kirjoituksia kukaan ei kävis täällä.

Meillä oli muutenkin tosi luova hetki joukkuekaverin kanssa. Tällanen lätkä pitäis saada pilottitakin hihaan:

no, ollaan saatu meidän opinnäytetyö valmiiksi. jei! tietenkin se pitää nyt ensin näyttää ohjaajille, jotka voi sitten sanoa kuinka paska se on. edellisessä ohjauksessa menetelmäohjaaja tuki päätään käsiin ja sanoi: ”voi että, mihin minä joudun teidän kanssa”. en tiedä tarkoittiko se juuri meitä vai yleensä optometristiopiskelijoita, joita oli käynyt ohjauksessa jo useamman tunnin peräkkäin. no sen ohjaustunnin jälkeen vähän leikattiin ja liimattiin ja poistettiin ja lisättiin. hermostuttaa viedä tämä uusin ja meidän mielestämme hyvä versio luettavaksi. mutta kyllä se läpi menee ja se tarkoittaa sitä, että minä valmistun kohta! ainoastaan huolta aiheuttaa yksi pajatyö, joka olisi pitänyt palauttaa jo ennen kesää. se on kauhea työ se. enkä edelleenkään tiedä mitä teen sen jälkeen, kun valmistun. oon viimeset kolme vuotta eläny ajatuksessa ”no mietitään sitten syksyllä 2010″.

sitten leikkasin tukan ja se oli elämäni virhe. vihaan tätä tukkaa. no, se on onneksi vaan tukka, se kasvaa taas. en tosin tiiä haluanko että se kasvaa vai haluanko sitä vaan vielä lyhyemmäksi. ja ehkä eriväriseksi. njaah, oon vaan niin huono päättään. ehkä haluan sen lyhyemmäksi ja vaaleaksi.

seuraavia asioita olen miettinyt uimahallissa ja tämän jälkeen en ehkä voi mennä enää uimaan, koska tätä blogia lukee varmasti joku aquazumbaaja ja tekee minusta ilmoituksen jonnekin, johon tällaisista asioista tehdään. ja varmasti joku työnantajakin lukee tätä.. (kai te tiesitte että ei saa googlettaa työnhakijaa?)

pohdinnoissani olen tullut siihen tulokseen, että jos nainen ei ole kahteenkymmeneen ikävuoteen menessä oppinut pitämään huolta itsestään, repsahtaminen tapahtuu aika äkkiä. hyllyvät takapuolet eivät ole enää kovin harvinaisia 25-vuotiailla. eikä hyllyvään pyllyyn tarvitse olla lihava vaan lihakseton. kunpa kaikki muistaisivat, että on niin paljon helpompaa pitää itsensä kunnossa kuin päästä hyvään kuntoon repsahduksen jälkeen. en yhtään ihmettele, miksi miehet tykkää niistä hieman alle kakskymppisistä pimuista. niillä on tissit, mutta ne on silti solakoita, vaikka söisivät joka päivä mäkkärissä. (paitsi minä en ole koskaan ollut sellainen, olen aina ollut sellainen kuin nyt.) tyhmiähän ne alle kakskymppiset tisseistään huolimatta on, siitä ei päästä mihinkään. jos nyt kuitenkin valitsee sen alle parikymppisen, niin kannattaa ottaa joku aktiiviurheilija. niistäkin kun tulee joskus 25-vuotiaita.

tänään maria veitola kirjoitti trendin kolumnissaan karvoista. ja olen samaa mieltä: vaikka naiset kuinka sanoisivat meikkaavansa ja laittautuvansa vain itseään varten, karvat ajellaan kyllä vain ja ainoastaan miesten vuoksi. olen huomannut karvojen ajelun yleistyneen nuorten naisten keskuudessa, tarkoitan siis kaikki pois -meiningillä. henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos haluaa olla alapäästään täysin posliini, tulisi olla varaa käydä asianomaisella henkilöllä hoidattamassa se puoli tarpeeksi usein. itsesheivattu on aika törkyisen näköinen kahden päivän päästä. minusta on vain parempi, kun pitää paikat siistinä niin, että se on miellyttävää kaikille osapuolille. ja minusta on hyvä muistuttaa lapsille ja miehille, että aikuisella naisella kasvaa edelleen karvaa kainaloissa, säärissä ja niin – sielläkin.

parisuhde koulu -tägin vuoksi sanon tähän, että eetu on hollannissa, eikä siitä ole kuulunut oikein mitään.

toisen vieressä nukkumiseen tottuu niin helposti? varmaan siksi, kun se on niin mukavaa ja turvallista ja lämmintä. eetu tosin voi olla eri mieltä..

nyt olen taas kotona yksin suuressa sängyssä. ja aamulla alkaa koulu. taas. huomioita englannista myöhemmin.

ääh. yritän koota listaa optikkoliikkeistä eräiden pikkukuntien lähellä (tämä liittyy opinnäytetyöhön). vimpelin kohdalla kiinnostus lopahti. vilkaisin syksyn aikataulua ja hieman kiirettä pitää: opinnäytetyö pitää olla opettajilla arvosteltavana marraskuun eka viikko ja puolet on vielä tekemättä. lisäksi pitää tehdä silmätautiopin lopputyö silmien kasvaimista. eli siis kirjottaa 25 sivua ja esittää muille ryhmäläisille. sitten olis kaks näyttökoetta, kolmen viikon harjoittelu, kolme kurssia ja sen sellaista. 3.12. olis viimeinen koulupäivä. ou jeah. stressais vähemmästäkin. mutta ei kai se auta, kun tehdä ja tehdä vaan. yötä päivää ja päivää ja yötä. meidän koulutusohjelma on suunniteltu ihan päin helvettiä: kaks vuotta vaan ollaan ja kolmantena vuonna kuollaan stressiin. vitun vimpeli.

tuntuu, että oon menettämässä viimeisenkin näkökykyni. näen nykyään kipinöitä (molemmissa silmissä), kun katson taivaalle tai tietokoneennäyttöä, jolla on valkoinen sivu auki. lisäksi kaikki miljoonat lasiaissamentumat häiritsee näkemistä. puhumattakaan siitä, että vasemmalla silmällä ei näe enää seinäkellon numeroita tai viisareita, telkkarin tekstit näkyy jotenkin. pelkään koko ajan, että oikealle silmälle tapahtuu jotain, kuten että siihenkin tulee värikalvon tulehdus. sitten oon kusessa. sitten oon sokea. vittu. tai no, määritelmänä sokea on väärä. oikeampi olisi varmaankin helvetin heikkonäköinen. ja mitä enemmän stressaan tätä (tai mitä tahansa muuta asiaa), niin silmienkin tilanne vain pahentuu. konsultoin puhelimitse silmälääkäriä, joka käski hoitaa jumissa olevan niskan kuntoon ja katella taivaalle uudestaan. ei oo kipinät ainakaan vielä häipyneet, tosin oon käyny vasta kerran fysioterapeutilla. oireet eivät kuulemma liity värikalvon tulehdukseen. no ei niin, mutta entä ms-tauti tai lasiaisen irtauma tai verkkokalvon reikä tai repeämä? mitä jos mun oikean silmä lasiainen samentuu iän myötä niin, ettei sen läpi kulje enää mikään valo? tieto lisää tuskaa. mitään kasvaimia en oo vielä silmistäni keksiny, mutta eiköhän nekin löydy, kun alan tutustua tuohon silmätautiopin lopputyön teoriaan. miks just mun silmät on niin sairaat? (ja juu, kyllä minä tiedän, että niin on monen muunkin.)

vielä tämä ja ens viikko töitä. sitten keskityn muutaman päivän opinnäytetyöhön ja yritän saada jotain aikaan. 24.8. lähden taas brightoniin (eetullekin tiedoksi). 30. päivä alkaa koulu ja sitten on kesä ohitse. ja alkaa syksy! syksy on aina niin ihanaa aikaa, kun saa aloittaa puhtaalta pöydältä. saa juoda kirsikkaolutta never grow oldin patiolla lämpölamppujen paahteessa reggaen pauhatessa taustalla. saa nauttia lämpimistä, mutta jo hieman syksyn kirpeistä pimeistä illoista ja olla onnellinen. tai niin sai aiempina syksyinä. ehkä sitä vois synttäreitä juhlia ja sen verran irrotella. jos tekis oikein kakunkin ja kutsuis kavereita käymään. oikeesti mietin vähän mun ja eetun synttäriälläreitä, se olis hauskaa.

joskus vuosia sitten mietin livejournalin blogissa vessapaperia, joka olisi niin paksua, että vain yksi palanen riittäisi. viime vuodet emboa käyttäneenä voin sanoa, että yksi pala riittää. varmaan kyllä riippuu myös paljon pyyhintätekniikasta. siitä ei sitten sen enempää. ja koska tagit ”koulu” ja ”parisuhde” on samaa tagia, niin mainittakoon parisuhteesta sen verran, että suomen puolella menee hyvin.

kiitos kaunis, nyt takaisin vimpeliin. ehkä pää selvis. tai jos ei, niin sitten otan simaa jääkaapista ja kuuntelen onnellisten ihmisten musiikkia.

pitais aina laittaa muistiin kaikki asiat, mista pitaa kirjottaa. noh, yhden asian sentaan muistan. taksi kevaaksi ja kesaksi kannattaa hankkia ray banin olympian -aurinkolasit, jos haluaa olla tyylin edellakavija. wayfarerit oli joskus toissakesana kova sana ja clubmastersit viime kesana. veikkaanpa, etta on olympianin aika.

kuva: http://raybanwomenssunglasses.com

mua on viime aikoina ottanut paasta se, ettei eetu tieda/osaa sanoa, milloin tulee kaymaan taas kotona. tunnen itseni joksikin tyypiksi, joka vaan kattoo sen tavaroiden peraan, ilmottaa laskujen erapaivat ja viitenumerot, laittaa tilinauhat mappiin, imuroi tietokoneen saannollisesti ja lahettaa karkkia tarpeen vaatiessa. en tunne olevani kaivattu. jotenkin mua ressaa taa elama nyt kaikinpuolin. en tiia ressaako enemman koulu vaan taa tilanne, etta oon aina vaan yksin. eniten kaipaan kaveria sunnuntaisin. kaikista pahinta (ja itsekkainta ajattelua) on se, etta mita jos eetu viihtyykin liian hyvin siella muualla poissa. tata vauhtia musta tulee ikuinen tavaroidenvartija ja odottelija. sitako se elama sitten on? enka tietenkaan halua olla hankala tyttoystava, vaan mukava ja ihana ja hyvin ymmartavainen. saanko silti vahan valittaa tasta asiasta, silla talla hetkella se tuntuu suhteellisen suurelta painolastilta – ja ihan ensimmaista kertaa koko taman rulijanssin aikana. kai mulla on oikeus tunteisiini? viime yokin meni ihan vaan murehtiessa, ei ole hyva menettaa youniaan. pojat ei taida ymmartaa tata, koska pojilla ei oo koskaan ikava eika ne varsinkaan sano sita aaneen.

en jaksa valittaa muusta. kai sita tassakin on kerrakseen.

mika hapuileva yritys, ollaanko perustettu joku sellainen?

jo on aika siivota kadut hiekasta ja ruveta oikeesti polkemaan pyoralla! en viela tanaan uskaltanut ottaa pistaa ulos tallista (lue: olohuoneesta), koska en tiennyt millaiset tiet oysille veivat. ihan hyvat tiet oli, joten huomenna voisin kokeilla josko renkaat kestavat. eetu kylla sanoi, etta ne on pistosuojatut (tai niin ainakin ymmarsin), mutta en tullut kysyneeksi, etta pistosuojatut milta.

janika kirjoitti ihan hyvan postauksen pyorailyn puolesta. (niin, voi taa olla hapuileva yritys, kun en vielakaan osaa laittaa tanne linkkia tai videota. tahan olisin laittanut linkin sinne janikan blogiin.) janikan pointti oli kuitenkin se, etta hanesta on outoa, kun puhutaan pyorailykaudetsa. minustakin se on aika outoa, pyorailla voi vuoden ympari. lisaksi janikan mielesta on aika outoa olla vihrea ja kerskua silla, etta kayttaa julkista liikennetta alle viiden kilometrin koulumatkaan. keskustelu kyseisesta aiheesta meni kuitenkin siihen, etta eraassa sosiaalisessa mediassa alettiin lahestulkoon syyllistaa pyorailijoita yksityisautoilun lisaamisesta. kas nain se logiikka meni: mina pyorailen -> bussi kulkee vajaana -> bussivuoroja vahennetaan -> yksityisautoilu lisaantyy. ja etta pyoraily on omatunnon pesemista tuon logiikan mukaan. olen siis syypaa maailman tuhoon. kapitalistisessa maailmassahan niita bussivuoroja ajetaan sen verran ku tarvii – tama tais tulla eetun suusta.

edella mainittu logiikka ei onneksi kay minuun, koska oikeasti olen todellinen maailman pelastaja: kuljen pyoralla kaikki oulun kaupungin sisaiset matkat. viimeisen vuoden aikana olen mennyt autokyydilla kouluun (sinne on noin nelja kilsaa) kaksi kertaa, koska reumalaakari kielsi pyorailyn ja muun liikunnan kahdeksi paivaksi lonkkiin laitettujen kortisonipiikkien takia. viime talvena pyorailin, kun oli -25 astetta pakkasta ja kavelin, jos oli enemman. eli saan kerskua ihan syystakin! myonnan, en ole ihan aina mennyt bussilla raaheen. miinuspisteita siita, mutta eetu ainakin jaksais pyorailla sinnekin, joten meidan yhteispisteet maailmanpelastajina pysyy mielestani hyvalla tasolla.

talla hetkella tuntuu, etten valmistu ikina. oppari ei vois vahempaa kiinnostaa ja harjottelussakin on tuntunut jotenkin hankalalta. eihan taa ala mitaan ruudinkeksimista oo, mutta silti. meidan virolaisen vaihtarin mukaan virossa saa kuulemma tehda kuka vaan naontarkastuksia, jos tuntuu, etta osaa. minusta ei tunnu silta. uuteen nousuun vaan, kylla tama tasta.

eetu lahti taas ja jatti jalkeensa tyhjan olohuoneen ja koko sangyn minun kaytettavakseni. toivottavasti sille selviaa pian milloin se tulee taas, etta voin alkaa odottaa ja suunnitella. sita ennen ostan jaakaapin tayteen valmisruokia ennen kuin ne loppuvat kaupoista. mun pitais pitaa enemman huolta itsestani.

hitto, en huomannu, etta tagien valiin pitaa laittaa pilkku (nyt kun katon, niin onhan tossa ohje asiasta). nyt mulla on tagi, jonka nimi on ”parisuhde koulu”. jee.

meilla on eetun kans parisuhdeblogi! jei. taalla voidaan huomata kuinka erilaiset asiat meita kiinnostaa. mulla on uus tietokone, joka on jenkeista ja jossa ei ole aa tai oo umlautteja. joten saatte tyytya kuvittelemaan, etta olen jossain ulkomailla ja etta mulla on paljon jannaa kerrottavaa.

aloitin eilen harjoittelun paikassa, jossa myydaan koruja. en tajua koruista mitaan. tiedan, etta kalevalakorut on aika suuri hitti joidenkin keskuudessa ja etta ne on monesti aika rumia. en ylipaansa tajua miksi kukaan tulisi ostamaan itselleen monen sadan euron sormusta. ja sellaisia ihmisia todellakin on. jos mina kayn tuollaisissa paikoissa (siis kultasepalla tai koruliikkeessa), katselen vain kelloja. niista on sentaan jotain hyotya! loysin itselleni jo mahtavan seikon kellon, jossa on oikeita dimangeja (ja siita saa todistuksenkin mukaan ihan vaan vakuutusyhtiota varten). se maksaa 300e. joskus tuntuu, ettei ihmiset halua maksaa edes silmalaseista moista hintaa, miksi sitten kellosta? tahi jostakin sormuksesta? ei voi kasittaa (sori senja, onneksi naita ihmisia kuitenkin on). silmalaseista sentaan on monesti viela enemman hyotya kuin kellosta: ilman silmalaseja ei valttamatta tarvi paljoo kelloa katella. onneksi olen innokas oppimaan uutta ja tykkaan kaikesta pikkutiedosta, joten ehka sopeudun korumyyntiinkin. tiedan jo, etta yksi karaatti painaa 0,2g ja se yleensa ilmoitetaan kahdella desimaalilla ja kolmas ilmoitetaan vain tunnistamisen vuoksi (mutta minka tunnistamisen?). ja etta timantin arvo maaraytyy painon, varin, puhtauden ja hionnan mukaan. nama ovat siis taysin uusia asioita mulle, vaikka olishan nuo voinu kuulua jonkun yleissivistykseenkin.

niin, siita parisuhteesta.. meilla on aina sotkuista, kun eetu on kotona. yritan olla saamatta siita raivareita. en tajua miten koskaan voisin hankkia lapsia ja kayda toissa, kun poikaystavankin kotona pitaminen on raskasta: pitaa tiskata ja pesta pyykkia ja imuroida koko ajan ja..no ruuan se tekee itse. ja tekee mullekin. lisaksi oon harkinnu kolmioon muuttamista, koska selkeesti nuo polkupyorat tarttee oman huoneen. tuo olohuone ei ehka oo oikea paikka niille. aina eetun tullessa reissusta kotiin tulee olo, etta taas joku tunkeutuu mun elamaan ja levittaa tavaransa mun olohuoneeseen. sitten siihen tottuu ja sitten se lahtee pois ja tulee olo, etta taas mut jatettiin tanne yksin. en luultavasti totu tulo- ja lahtopaiviin ikina. valipaivat sujuu hyvin, en ymmarra miten jotkut on niin ihmeissaan siita, etta eetu on kuukauden pois ja tulee sitten kahdeksi viikoksi ja lahtee taas. etta miten ma parjaan. kylla kai mina parjaan omassa kotonani, joskus huolettaa eetun parjaaminen. ei se hotelleissa asuminen oo aina niin mukavaa.

ei ole mitaan paivanpolttavaa uutisaihetta. enka jaksa valittaakaan mistaan!