En tiedä onko tämä nyt järkevää. Oon säästellyt näitä matskuja johonkin isompaan, mutta leikkelin niistä aikoinaan tällaisen lyhyen videon. Ja tämä on toinen video, jonka olen koskaan kasannut Premierillä. Enkä edes leikannut sitä musiikkiin vaan heitin sitten lopulta biisin taustalle, jotta olisi jotain kuunneltavaakin. Erm. Tämän takia kaikki pitäis tehdä heti kunnolla. Turha kai sitä on tuolla Vimeossa salasanan takana piilotella.
Kaikki matsku on samalta päivältä Väriä!Oulu tapahtumasta
Sepellä lähti auto lapasesta. Käytiin kattoon Ninan kanssa jotain kummaa tapahtumaa, jossa ajeltiin autoilla ympyrää, välillä ihan vaan paikallaan. Ilmeisesti tuollainen 150 heppanen mopoauto ei ollutkaan mukulakivillä se kaikkein paras vehe. Sebastien ajoi kai aitaan ja joku näytöskuski meinasi viedä ääni- ja kuvamiesten piuhat mukanaan.
Lauantaina käytiin puistopiknikillä, jossa Laurin kanssa tyyppäiltiin jopoa ja ajeltiin lopulta fillareilla Kalasatamaan Bermudakonteille katsomaan kun amerikkalaiset tanssi elektrodiskon tahtiin.
Ja sitten muutama kuva, jotka otin kännykällä pitkin viikonloppua:
Vanmoof pyörän rungosta bongattu tarra: ”…when locked to a steady object it is unbeatable like Batman.”
Amerikkalaisissa autoissa eivät edes lukot ole kovin hyviä. Joku oli lisännyt kuskin oveen riippulukon.
Kiasman ARS11-näyttelystä bongattua. Tällä miehellä on lähes savolainen huumorintaju.
Ehdin sen verran kokeilla Norwegianin lentokoneen nettiyhteyttä, että postasin Facebookiin päivityksen, jossa haukuin lomamatkailijat (varsinkin perheet) maan rakoon. Ping oli 2500ms ja jitter 1400ms, mutta kyllä se pelasi. Tai pelasi siihen saakka, että tietokone heitti sinisen ruudun eikä suostunut enää koskaan käynnistymään. Mile high my computer crash club.
Perjantain poolot päättyivät epätavallisesti ruokakerhon kautta musiikkikerhoon ja lopulta kirjallisuuspiiriin. Varsin kultturellejä nämä meidän urheiluriennot. Ainiin, olutpiirikin oli.
Ostin Yonan uuden Vaikenen Laulaen -levyn sekä Kuusisto & Vesalan Kiestingin. Sanonpahan vaan, että näiden levyjen kuuntelu peräjälkeen voi päättyä manillaköyden silmukkaan. Kiestingillä opetellaan selviämään sodan yli eläneen sukupolven kuolemasta ja Yonan levyltä puuttuu melkeen kokonaan ne iloiset orkesterisovitukset, joita ekalla oli. Meriittinsä molemmilla levyillä, eivät silti niitä kaikkein villeimpiä vetoja.
Vai olikohan ne naislauluntekijät, jotka oli keikalle? Aleksia on hankala kuvailla muilla sanoilla kuin metsuri ja isi. Molemmat on vähän tuollaisia ei-naislauluntekijämäisiä. Keikalla valot oli sillain hienosti, että laulajalla ei valokuvissa piirteitä ja aleksin kilometrin mittainen ylähuuli heijasti takaseinälle maailman mustimman varjon.
Anyway. Poolopelit kesti neljä tuntia ja puristi turhaumat kuiviin. Ei satu kuitenkaan minnekään erityisesti kun on pyöräillyt niin paljon muutenkin. Nina pikkuveli pelasi ensimmäisen pelinsä ja totesi, että kaikkialle sattuu lukuunottamatta päätä. Tämä ei ole kirjaimellinen lainaus, en vain jaksa luetella kaikkia niitä ruumiinosia, joihin sillä koski. Mukavaa oli varsinkin kun Tappo pääsi pelaamaan meidän kanssa. Kaukalon laidalla oli ennätyspaljon porukkaa ja ”mikä peli tämä on” huudettiin useammin kuin kerran.
