kävinpä eetun luona brightonissa. keksin viikko sitten maanantaina, että juhannuksena vois olla hyvä aika käydä vierailulla ja kun lennotkin sitten järjestyi suht hyvään hintaan, hyppäsin perjantaiaamuna lentokoneeseen. ja oli ehkä paras juhannus ikinä.

viikonloppu oli lämmin: poltin olkapäät ja rinnan ja nenän ja poskipäät ja näytän lähestulkoon puistokemistiltä. brighton on kiva kaupunki, siellä on mukavia syömäpaikkoja ja joka paikassa mihin mentiin oli joku eetun brightonlainen pyöräilykaveri. tai siis kahdessa baarissa ja yhdessä pyöräkaupassa (tietenkin) oli. kaikeksi onneksi eetulla on brightonissa muutama pyörä, joten päästiin niillä hyvin ajelemaan eetun asuinpaikasta brighton marinasta pari kilsaa kaupunkiin. pyöräilykin oli suht helppoa, vaikka pitikin ajaa vasemmalla kaistalla ja osan aikaa autojen seassa. toisin kuin oulussa, brightonissa autoilijat olivat selvästi tottuneet siihen, että pyöräilijät ajavat ajoradalla. yhtäkään vaarallista tilannetta ei tullut eteen. ei ainakaan sellaista, mikä olisi johtunut autosta. olisipa vain ollut enemmän aikaa, niin olisi ehtinyt käymään pyörällä jossain kauempanakin. musta oli myös tosi kiva nähdä missä ja miten eetu asuu, nyt tiedän millasella sohvalla se makaa jos se kattoo illalla telkkua ja minkälainen sen sänky on. jotenkin tollaset asiat on mulle kauhean tärkeitä – tietää millaisessa paikassa toisen elämä on, ei tartte kuvitella mitään. toisen elämä ei katoakaan mihinkään, vaan se oikeasti sijaitsee jossain: sängyssä, olohuoneen sohvalla, keittiössä.

pitäis ostaa se pikkukamera, niin olis jotain mitä näyttää. oltiin aika paljon north lainella, siellä oli kaikenlaisia ihania pikkukauppoja, kahviloita, kirpputori ja paljon väkeä. eikä siellä tarvitse olla miljonääri ostaakseen jotain. syötiin joka päivä hyvin, eetu käytti mua sen hyväksikokemissa ruokapaikoissa, juotiin välillä kahvia ja välillä siideriä/olutta ja hengailtiin taas. kaikista mukavinta on, kun ei ole mitään etukäteissuunitelmia vaan menee miten tuntuu. sellainen on kunnon loma. en edes ostanut oikein mitään, yhden tuliaisen ainoastaan, pari naamarasvaa, enkä yhtään vaatetta. ei käyty brightonin yöelämässä, jotenkin ei yhtään huvittanut. ja ehkä siksi, koska aikaa oli aika vähän. ensi kerralla, kun menen, vois kokeilla jotain pubia tai baaria illalla. niin, mullahan on ”kesäloma” elokuun 23.-27. päivä. sitä odotellessa (siis kesän loppua odotellessa).

sanonpa, että jos menee brightoniin, ei kannata lentää heathrow’lle varsinkaan perjantaina kolmen aikaan. kesti kolmisen tuntia autolla ajaa brightoniin, koska ruuhka moottoritiellä oli ihan käsittämätön. tänä aamuna lähdimme puoli viisi liikkeelle ja matkaan meni hieman reilu tunti. seuraavalla kerralla lennän gatwickiin tai stanstediin. huomenna jälleen töihin, eikä kyllä yhtään jaksais. ei kannattais käydä lomalla, kun paluu on aina niin rankkaa. ja ikäväkin palaa aina mukana, menee pari päivää päästä taas omaan rytmiin.

mulla oli niin kivaa ja rentouttavaa, vaikka väsyttääkin. onko oikeesti ihan epäreilua olla näin onnellinen (vaikka onkin kauhee ikävä)? (ja katoaako se onni nyt, kun kirjoitan sen tähän?)

Eetu EDIT:

Nina EDIT: huomatkaa leggarit!

Tuuli tuule sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan
Kerro rakkauteni, kerro kuinka ikävöin
Kerro, häntä ootan yhä vaan

pitais aina laittaa muistiin kaikki asiat, mista pitaa kirjottaa. noh, yhden asian sentaan muistan. taksi kevaaksi ja kesaksi kannattaa hankkia ray banin olympian -aurinkolasit, jos haluaa olla tyylin edellakavija. wayfarerit oli joskus toissakesana kova sana ja clubmastersit viime kesana. veikkaanpa, etta on olympianin aika.

kuva: http://raybanwomenssunglasses.com

mua on viime aikoina ottanut paasta se, ettei eetu tieda/osaa sanoa, milloin tulee kaymaan taas kotona. tunnen itseni joksikin tyypiksi, joka vaan kattoo sen tavaroiden peraan, ilmottaa laskujen erapaivat ja viitenumerot, laittaa tilinauhat mappiin, imuroi tietokoneen saannollisesti ja lahettaa karkkia tarpeen vaatiessa. en tunne olevani kaivattu. jotenkin mua ressaa taa elama nyt kaikinpuolin. en tiia ressaako enemman koulu vaan taa tilanne, etta oon aina vaan yksin. eniten kaipaan kaveria sunnuntaisin. kaikista pahinta (ja itsekkainta ajattelua) on se, etta mita jos eetu viihtyykin liian hyvin siella muualla poissa. tata vauhtia musta tulee ikuinen tavaroidenvartija ja odottelija. sitako se elama sitten on? enka tietenkaan halua olla hankala tyttoystava, vaan mukava ja ihana ja hyvin ymmartavainen. saanko silti vahan valittaa tasta asiasta, silla talla hetkella se tuntuu suhteellisen suurelta painolastilta – ja ihan ensimmaista kertaa koko taman rulijanssin aikana. kai mulla on oikeus tunteisiini? viime yokin meni ihan vaan murehtiessa, ei ole hyva menettaa youniaan. pojat ei taida ymmartaa tata, koska pojilla ei oo koskaan ikava eika ne varsinkaan sano sita aaneen.

en jaksa valittaa muusta. kai sita tassakin on kerrakseen.

istua aamupäiväkahvilla auringonpaisteessa eetun kanssa ilman mitään kiirettä.

tällä hetkellä tuntuu kaikin puolin hyvihyvinhyvin kaukaiselta haaveelta.