Kotimatkalla

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 14-11-2010

Avainsanat: , , , ,

2

Pihistin SIM-kortin töistä. Kai tätä voidaan kutsua varkaudeksi siihen asti, että palautan sen. Eilen raahasin kaikki jääkaappiin ja pöydille jääneet alkoholijuomat Cranksiin ja luulin, että juotaisiin niitä koko ilta. Valtava virhearvio! Juomista piti hakea vaikka kuinka paljon lisää. Suomalaisen itsetunnon kohotukseksi voin todeta, että Finlandia Vodka teki kauppansa hyvin.

Maalikuninkaan paluu

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 07-11-2010

Avainsanat: , ,

0

Olin tänään virallisesti viimeistä kertaa elämässäni pelaamassa pooloa Brightonissa. Epävirallisesti saatan vielä palata. Menen tässä nyt hiukan asioiden edelle. Aloitin siis päivän heräämällä kahdeksan aikoihin, eli ihan liian varhain. Makoilin sängyssä ja lueskelin vähän kirjaa – loistava tapa valmistautua aamiaisen valmistamiseen. Aamiainen koostui keksistä ja kahdesta kupista espressoa, jotka taidokkaasti uutin espressopannustani. Kello 11 tapasin paikallisen herrasmiehen ja poolomessiaan, Paulin. Tavoitteenamme oli nauttia perienglantilainen aamiaisbrunssi, johon tällä kertaa kuului makkaraa, munia, verilettuja, papuja ym. maukasta. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, suosittelen ravintolaestablishmenttiä nimeltä Tiffany’s!

Pelit menikin sitten ihan hyvin. Olin pari kolme peliä ihan liekeissä ja tein yksin kaikki maalit. Perkele, olisipa aina näin. Minun reseptini onnistumiselle on pari lämmittelyottelua ja kaljaa. Ohessa viimeiset matsikuvat.

Sweary Finn out!

Kaikki hyvin

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 06-11-2010

Avainsanat: , , , ,

0

Viimeinen yksikkö lähti työmaalta. Työt ovat nyt sitten paperihommia lukuunottamatta ohi.

Heräsin pirunmoiseen päänsärkyyn tänä aamuna (btw. eilen aamulla, olen hidas postaaja). Ottaen huomioon myöhäisen ajankohdan, samankaltainen olo lienee odotettavissa myös seuraavana aamuna (ei ollut niin paha).

Työ on kyllä perkelee tappavaa hommaa jos istuu pelkän tietokoneen ääressä. Tietokonepöytäkin on sellainen konekirjoituskoneelle suunniteltu teräväsärmäinen, joka leikkaisi ranteet auki, jollen olisi reunaan vetänyt ilmastointiteippiä. Meillä on kansainvälinen ”turvallisuusosoite”, jonne voi lähettää sähköpostia työturvallisuuteen liittyvistä asioista. Pistin sinne mailia, että aika kurjat on oltavat monissa projektitoimistoissa ja vähän epäreilua kun varmasti päätoimistolla sihteereillä on kaiken maailman ergonomiavempeleet ja meillähän ei ole muuta eroa kuin ne neljä tuntia, jonka verran enemmän teen päivässä töitä omassa ”työpisteessäni”. Monet meistä kulkee vaan projektitoimistosta toiseen ja jos jokaisessa niistä on työpisteet yhtä perseestä niin aika rikkinäisiä kavereita ollaan viisikymppisinä.

Ja sekin vielä, että koskaan ei ehdi harrastaa liikuntaa. Ekana pakolla istutaan töissä 12 tuntia päivässä ja sitten pitää lähteä työporukalla kaljalle. Mulla alkaa parissa viikossa sosiaalisuusvarannot olla tapissa tällaisella meiningillä. Sunnuntaina on vaan ihana pyöräillä ilman ketään muita ja shoppailla vaikka sarjiksia. En ole vieläkään löytänyt hyvää kirjakauppaa täältä, mutta sarjiskauppoja on kaksikin.

Garage Polo Night

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 29-10-2010

Avainsanat: , , , , , , ,

1

Hardcourt bicycle Polo in Brighton. Garage style!

This week I have been mostly…

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 05-09-2010

Avainsanat: , , , ,

0

Tällä viikolla olen enimmäkseen epäonnistunut. Pienet onnistumiset ovat murskautuneet parin valtavan epäonnistumisen alle. Ensin työt menivät päin vittua, jotain mihin en voinut paljoa vaikuttaa. Meidän projektin keskeinen osa täällä on uittaa 1.8 kilometriä pitkä betonilla päällystetty muovinen viemäriputki Shorehamin satamasta ulos ja paikoilleen meren pohjaan. Englannin vuorovesi on vähän ongelmallinen ja Shorehamin satamassa vedenpinnan vaihtelu on korjattu suluilla – samanlaisilla kuin esimerkiksi Saimaan kanavassa. Me ei kuitenkaan voida avata koko lukkoa kerralla sillä se merkitsisi, että 12 tunnissa koko satama voisi tyhjentyä vedestä jos lukko ei jostain syystä enää sulkeutuisi. Niinpä putkea varten on asennettu kuljettimet, jotka vievät sen lukon yli. Jokainen metri sitä putkea painaa kaksipilkkujotain tonnia eikä se taivu kovin hyvin ja maanantaina kun kuljettimia kokeiltiin käyttää hajosi putken betonikuori. Täydellinen epäonnistuminen siis ja putki makaa vieläkin samassa.

Sitten keskiviikkona yritin tulostaa liian isoa PDF-tiedostoa ja tietokone kaatui eikä enää noussut. Olisin tarvinnut Windowsin asennuslevykkeen, jota juuri sillä hetkellä minulla ei ollut. Olisin voinut hankkia sellaisen parissa tunnissa, mutta firman IT vaati, että lähetän koneen niille. Siis Hollantiin. DHL tuli ja annoin niille mun koneen. Pari tuntia myöhemmin toinen DHL:n kuski tuli hakemaan konetta. Ekan olisi pitänyt hakea joku matkalaukku. Noh… sellainen ongelma se siis. Ihan Gatwickin lentoaseman vierestä paketin lähettäminen DHL:n Express palvelulla ihan Rotterdamin naapuriin vie kaksi vuorokautta. Että sellainen express.

Sain sitten toisen tietokoneen rikkinäisen tilalle. Oikeastaan työkaveri oli saanut tämän oman koneensa tilalle siksi aikaa kun hänen konettaan korjattiin. Turvallisuus on ainakin kohdillaan kun koneeseen ei voi asentaa mitään ajureita (tulostin, skanneri), sillä ei voi polttaa levyjä eikä siinä ole muita selaimia kuin vanhentunut IE eivätkä käyttäjän oikeudet veny edes virustorjunnan päivittämiseen.

Tässä siis päivän vinkki – Lataa unbuntu.comista uusin Ubuntu-Linux. Ĺaita se muistitikulle ja pyydä työkaveria polttamaan se CD:lle. Thinkpadissa voit bootata koneen käynnistymään CD:ltä näpyttelemällä F12:sta käynnistyksen aikana. Valitse DVD/CD asema ja odota Ubuntun käynnistymistä. Valitse, että haluat ajaa Linuxin levyltä, älä yritä asentaa mitään. Kun kone on lopulta käynnistynyt, tökkää siihen muutaman gigan muistitikku ja valitse System… Administration… Startup Disk Creator… Nyt voit valita muistitikun ja valita ”When startin up from this disk, documents and settings will be stored in reserved extra space” ja liu’uttaa valitsimin ihan oikeaan laitaan. Nyt luot muistitikulle Ubuntu asennuksen, joka muistaa tekemäsi muutokset ja asentamasi ohjelmat. Toisin sanoen voit käynnistää minkä tahansa tietokoneen tältä muistitikulta ja jatkaa siitä mihin jäit viimekerralla työskennellessäsi. Hirveästi ekstratilaa tikulla ei ole, mutta minulle se riittää oman elämäni tarpeisiin kunnes saan oikein tietokoneeni takaisin. Kun sitten tikku on luotu, käynnistä tietokone uudellee, näpyttele taas F12:sta ja valitse tällä kertaa USB-asema. Valitse jälleen, että haluat kokeilla Ubuntua asentamisen sijaan ja käyttöjärjestelmäsi käynnistyy muistitikulta. Tällaista asennusta sanotaan Persistent-asennukseksi. Jos luot pelkän levykuvan muistitikulle, tekemäsi muutokset eivät tallennu.

Ainiin. Sain myös uuden takavanteen valmiiksi Langsteriin. Nyt minulla on katuvanne ja poolovanne erikseen. Laitan kuvan kunhan kone tulee maanantaina. Varmasti toimiva yhdistälmä fiksivanteen rakentamiseen on On-One korkealaippainen fixed-fixed napa 290mm kaksoisohennetuilla DT-Swiss puolilla ja Mavicin Open Pro vanteella 3-yli puolattuna. Hintaa noin 70 puntaa tarvikkeineen kun itse kasaa. Kevyt ja kestävä.

Mutta nyt täytyy etsiä jostain aamiaista.

Veri on hyvää kun yksin juo

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 07-08-2010

Avainsanat: , , ,

0

Meille tuli uusi ruoppaaja työmaalle. Olin jo unohtanut kuinka mukavaa on tehdä työturvallisuustarkastuksia kun en ole ollut oikeilla suomalaisilla ruoppaajilla niin pitkään aikaan. No tämänkin on Kyproksen lipun alla ja päälliköt on Hollantilaisia, mutta historia Suomalaisen firman palveluksessa on jättänyt jälkensä.

Kuvassa on metallisorvi, johon on jälkiasennettu noin 2000 euroa maksava suojasarja. Sarjaan kuuluu sorvin istukan peittävä osa, joka sulkeutuessaan estää unohtamassa avainta istukkaan kiinni ja työkappaleen peittävä suoja, jossa on yhdysrakenteinen työvalo. Mitä vikaa on kuvassa?

Coke and Brandy

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 18-07-2010

Avainsanat: , ,

0

Tuli sitten eilen syöpöteltyä ja juopoteltua. Käytiin pomon kanssa Wagamamassa nuudeleilla. Toka kerta kun kävin nuudeliraflassa, eka kerta oli Ninan kanssa Lontoossa. Se lontoon ateria oli kyllä vielä maukkaampi, mutta ei tässäkään ollut mitään vikaa – valtavaa kokoa lukuunottamatta. Siihen sivuun sitten vielä kanavartaita, mykyjä(?) ja friteerattuja katkarapuja. Lauantai-iltana on hyvä bongailla huorahtavasti pukeutuvia ihmisiä kaupungilla. Tässä yhteydessä huorahtava on kyllä hiukkasen luokkaavaa oikeita alan ihmisiä kohtaan. Englannissa ei ole sellaista ikää, jossa ihmiset ajettelisivat olevansa liian vanhoja tai kypsiä pukeutumaan vesirajahameeseen aja 15 sentin korkoihin. Tai ehkä ko. muodin edustajien elämäntyyli on vain niin kuluttava, että ikä alkaa näkyi aikaisin. Lopulta päädyttiin Laineille ja johonkin entisessä teatterissa toimivaan baariin. Paikka oli niin kuin minionnela. Siellä tuli sitten otettua liian monta paukkua ja aamulla velloi kyllä ikävästi työmatkalla mahassa. Tässä maassa ei kyllä pitäisi koskaan lähteä ulos ilman kameraa – aina on enemmän nähtävää kuin Korkeasaaressa.

Huomenna ois sitten se ihana päivä kun lentokone pörähtää Heathrow’n lentokentällä käyntiin ja minä pääsen kotiin. 12 tunnin kotimatka rassaa kyllä toisinaan, mutta kolmosterminaalin sushi, lentokoneateria ja joku hyvä leffa auttaa paljon. Ja sitten pääsen kotiin ja Ninan kylkeen tuhisemaan. Olen kuullut, että Suomessa olisi sairaan kuuma. Outoa tulla ulkomailta kuumaan Suomeen. Nina kyllä tietää nyt miksi viihdyn niin huonosti Suomessa, Brightonissa mulla on asunto satamassa, ikkunat kolmeen ilmansuuntaan, kaks vessaa ja iso keittiö. Se tietää sen niin hyvin, että tahtois tulla heti uudestaan käymään.

Sain päivitettyä tämän bloginkin uuteen kolmosversioon. Meinas hermot mennä INT2000:n tietokantahallinnan kanssa, kunnes löysin todella helpon keinon tehdä varmuuskopion tietokannoista:

Hanki SSH yhteysohjelma, esim. Putty toimii.

Varmuuskopion komento:
mysqldump -h db.host.net -u xxxxx -p dbxxxxx > dbxxxxx.sql

Jossa host.net korvataan asianmukaisella osoitteella ja xxxxx on käyttäjätunnuksesi. Huomaa että palvelinosoite voi olla vaikkapa db3.host.net. Varmuuskopiosi löytyy www-domainisi juurihakemistosta josta sen voi hakea vaikkapa FTP:llä.

Palautuskomento:
mysqldump -h db.host.net -u xxxxx -p dbxxxxx < dbxxxxx.sql

Palautettavan tiedoston viet ennen komentoa hakemistosi juureen vaikkapa FTP:llä.

Kiitos, kuka sitten tuon kirjoititkin.

Päivän kuva

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 16-07-2010

Avainsanat: , ,

0

Polo grounds
Guerrillaphoto

Can’t ignore the hipster

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 12-07-2010

Avainsanat: , , ,

3

Sunday Bike Polo in Brighton 11/07/2010 from eetu pajala on Vimeo.

Motherfucker!

Posted by normaali | Posted in Eetu | Posted on 09-07-2010

Avainsanat: , , , ,

0

Kävin taas eilen, tavalliseen tapaan, pelaamassa pyöräpooloa. Olen tehnyt havaintoja itsestäni. Pelaan todella huonosti ennen ensimmäistä olutta – kädet tärisee ja ajaminen on vaikeaa. Addrenaliinia on liikaa veressä ja luulen, että olut rauhoittaa. Vähän kuin taistelisi yhtä huumetta vastaan toisella.

Minulla on ollut huonoa onnea tavaroiden kanssa. Järjestelmäkameran SD-kortista putosi kirjoitussuojan vipu jonnekin hukkaan. Avasin sen kortin, mutta sillä vipusella on vain jokin maaginen yhteys sinne piireihin. En löytänyt edes kosketuspintoja. Aika kalliita vielä nuo 30mb/s Extreme III kortit – tilasin sitten uuden samanlaisen ja yhden pikkuruisen ja halvan. Toivon, että siinä pienemmässä on samanalainen kirjoitussuoja. Kympin sijoituksella 50 euron muistikortti toimimaan. Muutenkin on ollut hermoja raastavaa, kun se kortti meinaa aina jäädä tietokoneen lukijaan kiinni. Sitten vasta ensimmäistä kuvaa ottaessa hoksaa, että ei tämä putkeen mennytkään.

Toinen ja kovempi kolaus (ihan kirjaimellisesti) tuli sitten pooloissa. Olin jo jättänyt kentän taakseni ja pysähdyin kiristämään remmejä polkimista kun hoksasin etuhaarukassa pikku naarmun. Tai no naarmun ja naarmun -  vasemmanpuolainen haara oli lähes irtipoikki. Ajelin vielä onneani rääkäten kämpille ja selvisin mätkähtämättä naamalleni. Hiilikuituiset ratahaarukat on aika kalliita, joten tilasin edullisen maantiemallisen. Kai sillä selviää tämän reissun. Suomessa voin sitten pelata pooloa teräksisillä vehkeillä ja ehkä vaihtaa Langsteriin jotain Aerodynaamista ja kuidukasta.

Amerikassa kaikki on suurempaa. Joku oli onnistunut pooloissa saamaan jarruvivun jalkapohjasta läpi. Joo, ei ole poolokenttä oikea paikka hippijalkineille. Seuraava video varmaan selittää miten tuollainen onnettomuus yleensä on mahdollinen:

NYC in Madison – Lowlights – Jan 2 & 3, 2009 from Mr.Do on Vimeo.