10-01-2008 - Miten niin en kirjoita
nytkin kirjoitan
Nina osti eilen jumppapallon. Aivan ensiluokkainen lelu koko laite. Miten voikaan olla niin hauskaa yrittää pysyä tasapainossa sellaisen pyöreän pallon päällä istuessa. Nina tietenkin tahtoi itse leikkiä pallollaan ja käski ostamaan oman. Minä taas en rahaa laita jumppapalloihin tai muuhunkaan kuntoiluun. Sellainen on jotenkin moraalisesti väärin kun ajattelee kuinka joku ihminen voi käydä töissä, saada palkkaa ja vieläpä kuntoilla samalla. Niin kuin minä ihminen sitten kesällä taas voin. Siksi kävinkin juoksemassa ja voin todeta jaksavani juosta körökörö-kyytiä ainakin 2.5 kilometriä putkeen. Ei ole kovin mainittava suoritus ja tuskin sain vedettyä sitä ihan 12 minuuttiin, joka oikeuttaisi Cooperin testissä jo hopeiseen juoksumerkkiin.
Mitäpä muuta olen jaksanut? En juuri mitään. Tyneillä joululomaa vietellessä onnistuin addiktoitumaan uuteen Command & Conqueriin, jota jaksoin takoa aika pitkään. Sen lisäksi jaksoin tehdä loppuun seremoniamestarin sauvan Humanistisen Killan vuosijuhliin. Siitä tuli sellainen n. 180 senttinen petsatty mäntysauva, jonka molemmissa päissä on kimpale ruostumatonta terästä. Yläpäässä (joka on se pääasia) se rosteri on muotoiltu seppeleen muotoon. Siis sellaisen viherkasvilaitteen, jota roomalaiset winnerit käyttivät. Jotenkin se oli vain sopiva koriste kun ollaan kuitenkin Winlandilaisia kaikkia.
Tapanin päivän jameissakin käytiin ja siitä on oikein kuviakin todisteena. Aivan oikein. Olen nyt luopunut siitä lapsellisesta tavasta, että kysyisin portsarilta saanko viedä kameran sisään kun siellä esiintyy kavereiden bändi ja/tai oon järjestemässä bileitä ja/tai oon pervo ja kuvaan naisten perseitä. Laitan vaan kameran Ninan laukkuun (Ninan mielipidettä ei kysytä) ja räpsin sitten sisällä kuvia sillä samalla oikeudella, jolla jokainen kamerakännykkää tai pokkarikameraa heilutteleva prostituoidun näköinen tyttölapsikin. Eihän meistä kukaan oikeastaan häpeä mitään mitä me baarissa tehdään, ensin maksetaan sisään 8 euroa ja sitten juodaan jotain etäisesti olutta muistuttavaa nestettä hanasta neljällä eurolla stobe. Kyllä näillä hinnoilla on oikeus sekoilla baarissa ja olla siitä ylpeä. En edes muistanut, että Jarkko Loiskautti mun päälle jopa vähän olutta ennen kuin Nina muistutti asiasta. Mulla oli kuitenkin niiiiin hyvä meno, että kun lähdin etsimään paperia ehdin jo unohtaa koko asian ja paperin etsiminenkin jäi. Että näin. Ehkä suhteeni Raaheen on normalisoitumassa. Paitsi tietenkin siltä osin, että Ginassa (joka on kuitenkin Raahen ykkösyökerho) ei tarjoilla muuta tummempaa olutta kuin kilkennys. Ei edes porttereita. Ei edes suomalaisia porttereita. Eikä varsinkaan vehnäoluita. Olin niiiiin pettynyt. Discopuolen tyttö, joka oli muuten mukava ja Ninan entinen luokkakaveri, ei edes tiennyt mitä vehnäolut on. Jos siis jotenkin pitäisi tiivistää niin Gina ei edes yritä tehdä rahaa tuottamalla palveluita vaan yksinkertaisesti juottamalla asiakkaita tolkuttomaan humalaan. Voiko keskioluen tarjoilua ravintolassa enää edes laskea palveluksi. Se on ennemminkin jonkinlainen lattian kaltainen instanssi, jota ilman on käytännössä mahdotonta tulla toimeen.
Ja sitten volyymi. Siis se ääni joka tulee musiikkilaitteista. Tämä varmaan menee vaan musiikki-ihmisten tolkuttoman kännin piikkiin, mutta kun olin lähestyin Marlon Pandan aikana lavaa hieman varomattomasta kulmasta niin onnistuin taas alentamaan kuuloani joillakin prosenteilla. Sakarin hennon tyttömäinen ääni lärisi nimittäin kaiuttimista sellaisella voimalla, että täsmälleen kaiuttimen eteen eksyneellä Eetulla teki pahaa. Olen tulossa siihen johtopäätökseen, että Tapaninjameissa ei juuri edes kuunnella musiikkia. Periaatteessa riittäis kun kaikki "muusikot" voisivat juoda rauhassa omia juomiaan toisessa huoneessa samaan aikaan kun tavalliset ihmiset vaihtavat kuulumisiaan salin puolella. Selvästi tähän oltiin jo menossa sillä normaalisti jameihin kuulunut elitistinen 100 metrin jono, jonka ohi vain muusikot pääsivät, oli tänä vuonna jätetty pois. Tai sitten kukaan ei vain enää halunnut jonottaa. Mainiota!
Siinäpä se. Katsoin eilen illalla lukujärjestystä väärin ja tulin sen seurauksena 3 tuntia liian aikaisin yliopistolle. En edes luottanut puhelimeen, jonka kalenterissa ei ollut mitään merkitään aamutunnista. Näin se vaan menee kun on minä. Pakko lähteä tulostamaan harjoittelumateriaaleja. Moro!
nytkin kirjoitan
Nina osti eilen jumppapallon. Aivan ensiluokkainen lelu koko laite. Miten voikaan olla niin hauskaa yrittää pysyä tasapainossa sellaisen pyöreän pallon päällä istuessa. Nina tietenkin tahtoi itse leikkiä pallollaan ja käski ostamaan oman. Minä taas en rahaa laita jumppapalloihin tai muuhunkaan kuntoiluun. Sellainen on jotenkin moraalisesti väärin kun ajattelee kuinka joku ihminen voi käydä töissä, saada palkkaa ja vieläpä kuntoilla samalla. Niin kuin minä ihminen sitten kesällä taas voin. Siksi kävinkin juoksemassa ja voin todeta jaksavani juosta körökörö-kyytiä ainakin 2.5 kilometriä putkeen. Ei ole kovin mainittava suoritus ja tuskin sain vedettyä sitä ihan 12 minuuttiin, joka oikeuttaisi Cooperin testissä jo hopeiseen juoksumerkkiin.
Mitäpä muuta olen jaksanut? En juuri mitään. Tyneillä joululomaa vietellessä onnistuin addiktoitumaan uuteen Command & Conqueriin, jota jaksoin takoa aika pitkään. Sen lisäksi jaksoin tehdä loppuun seremoniamestarin sauvan Humanistisen Killan vuosijuhliin. Siitä tuli sellainen n. 180 senttinen petsatty mäntysauva, jonka molemmissa päissä on kimpale ruostumatonta terästä. Yläpäässä (joka on se pääasia) se rosteri on muotoiltu seppeleen muotoon. Siis sellaisen viherkasvilaitteen, jota roomalaiset winnerit käyttivät. Jotenkin se oli vain sopiva koriste kun ollaan kuitenkin Winlandilaisia kaikkia.
Tapanin päivän jameissakin käytiin ja siitä on oikein kuviakin todisteena. Aivan oikein. Olen nyt luopunut siitä lapsellisesta tavasta, että kysyisin portsarilta saanko viedä kameran sisään kun siellä esiintyy kavereiden bändi ja/tai oon järjestemässä bileitä ja/tai oon pervo ja kuvaan naisten perseitä. Laitan vaan kameran Ninan laukkuun (Ninan mielipidettä ei kysytä) ja räpsin sitten sisällä kuvia sillä samalla oikeudella, jolla jokainen kamerakännykkää tai pokkarikameraa heilutteleva prostituoidun näköinen tyttölapsikin. Eihän meistä kukaan oikeastaan häpeä mitään mitä me baarissa tehdään, ensin maksetaan sisään 8 euroa ja sitten juodaan jotain etäisesti olutta muistuttavaa nestettä hanasta neljällä eurolla stobe. Kyllä näillä hinnoilla on oikeus sekoilla baarissa ja olla siitä ylpeä. En edes muistanut, että Jarkko Loiskautti mun päälle jopa vähän olutta ennen kuin Nina muistutti asiasta. Mulla oli kuitenkin niiiiin hyvä meno, että kun lähdin etsimään paperia ehdin jo unohtaa koko asian ja paperin etsiminenkin jäi. Että näin. Ehkä suhteeni Raaheen on normalisoitumassa. Paitsi tietenkin siltä osin, että Ginassa (joka on kuitenkin Raahen ykkösyökerho) ei tarjoilla muuta tummempaa olutta kuin kilkennys. Ei edes porttereita. Ei edes suomalaisia porttereita. Eikä varsinkaan vehnäoluita. Olin niiiiin pettynyt. Discopuolen tyttö, joka oli muuten mukava ja Ninan entinen luokkakaveri, ei edes tiennyt mitä vehnäolut on. Jos siis jotenkin pitäisi tiivistää niin Gina ei edes yritä tehdä rahaa tuottamalla palveluita vaan yksinkertaisesti juottamalla asiakkaita tolkuttomaan humalaan. Voiko keskioluen tarjoilua ravintolassa enää edes laskea palveluksi. Se on ennemminkin jonkinlainen lattian kaltainen instanssi, jota ilman on käytännössä mahdotonta tulla toimeen.
Ja sitten volyymi. Siis se ääni joka tulee musiikkilaitteista. Tämä varmaan menee vaan musiikki-ihmisten tolkuttoman kännin piikkiin, mutta kun olin lähestyin Marlon Pandan aikana lavaa hieman varomattomasta kulmasta niin onnistuin taas alentamaan kuuloani joillakin prosenteilla. Sakarin hennon tyttömäinen ääni lärisi nimittäin kaiuttimista sellaisella voimalla, että täsmälleen kaiuttimen eteen eksyneellä Eetulla teki pahaa. Olen tulossa siihen johtopäätökseen, että Tapaninjameissa ei juuri edes kuunnella musiikkia. Periaatteessa riittäis kun kaikki "muusikot" voisivat juoda rauhassa omia juomiaan toisessa huoneessa samaan aikaan kun tavalliset ihmiset vaihtavat kuulumisiaan salin puolella. Selvästi tähän oltiin jo menossa sillä normaalisti jameihin kuulunut elitistinen 100 metrin jono, jonka ohi vain muusikot pääsivät, oli tänä vuonna jätetty pois. Tai sitten kukaan ei vain enää halunnut jonottaa. Mainiota!
Siinäpä se. Katsoin eilen illalla lukujärjestystä väärin ja tulin sen seurauksena 3 tuntia liian aikaisin yliopistolle. En edes luottanut puhelimeen, jonka kalenterissa ei ollut mitään merkitään aamutunnista. Näin se vaan menee kun on minä. Pakko lähteä tulostamaan harjoittelumateriaaleja. Moro!
kaikki oikeudet pidätetään