3-08-2007 - Voi surkeaa
kengät on kosteat ja jalat kylmät
On pitänyt jo pitemmän aikaa kertoa Ninan Taivalkosken papan harrastuksista. Se nimittäin ammuskelee niiden pihalla liikkuvia kissoja. Kissahan on petoeläin, joka tappaa lintuja ja ryöstää niiden pesiä. Jos kissoja ei ole ammuttavaksi asti, Hanski ammuskelee pihalla lenteleviä lintuja...
Woepoekia. Käytiin lomalla mm. Helsingissä, Porvoossa ja minä kävin Suolahdella. Suolahti on lähellä Äänekoskea ja Äänekoskella oli Keitelejatsit. Tai Keitele Jazzit. Kukapa noistakaan enää tietää. Minä olin Raahessa Rantajatseilla. Rantajatseilla oli mukavaa, vaikka aluksi tuntuikin, etten enää tunne ketään eikä mikään ole kivaa ilman Aleksia. Olenko siis Aleksille taakka kun Aleksi on paikalla? Voisinpa vaikka ollakin. Rantajatsit onnistui tällä kertaa aloituspippaloissa ja epäonnistui pääkonsertissa. Toisaalta onnistuminen ja epäonnistuminenkin ovat vain kaksi hyvin epämääräistä määrettä. Jos on väkeä, voi onnistua. Jos tulee rahaa, voi onnistua. Jos paistaa aurinko, voi onnistua. Jos, jos ja jos. Minua ainakin onnisti kun pääsin kuulemaan uutta musiikkia ja tapaamaan uusia ihmisiä. Siinäpä ne suurimmat. Paitsi jos sinua kiinnostaa tietää, mistä keski-ikäiset amerikkalaiset jatsihemmot keskustelee automatkoillaan. Ne puhuvat iPodeista. iPodi sitä ja iPodi tätä. Keskustelun suurimmat päätelmät olivatkin, että iPodit hajoavat helposti; mitä enemmän siinä on tilaa, sen parempi; ja sufflella tulee kuunneltua sellaistakin musiikkia, jota muuten ei koskaan kuuntelisi. Niin kuin omaa musiikkia! Tämä viimeinen päätelmä ei varmaan koske useimpia meistä.
Nyt ollaankin jo sitten Sulatossa. Olin aika varma, että tämän kanssa tulisi jo ainakin moraalisia ongelmia. En ole ollut töissä kohta kahteen viikkoon kesäloman ja yksinkertaisesti sen vuoksi, että töitä ei ole ollut. Nyt kun olen Raahessa ja olisi taas muutakin tekemistä, töitä olisi vaikka pienille kiinalaisille kivimiehille. Ja minä täällä teen t-paitapalkalla pieniä palveluksia Raahen Nuorisovaltuustolle. Olen kyllä saanut ruokaakin ja vielä ihan maukasta sellaista. Huonosti minua ei siis ole pidetty. Yksi vitutuksen aihe pääsi kuitenkin heti torstai-iltana iskemään. Olimme saaneet konserttialueen harjakorkeuteensa ja päätettiin sitä sitten miehissä vähän juhlistaa. Ja tietenkin konserttialueella kun olimme juuri saaneet teltan, valot ja jääkaapin kasaan. Näimme sellaisenkin ihmeen siinä samalla, kuin poliisit ulkoiluttamassa koiraa. Ne olivat ihan oikeasti ajaneet pikkulahdelle parkkiin ja antoivat poliisikoiran pissiä puiden juureen. Jotenkin en ole koskaan ajatellut poliisikoirien edes harrastavan koirajuttuja. Ai niin. Ja sitten meitä uhattiin poliisilla, jollemme välittömästi lähde konserttialueelta muualle juomaan. Raahessa kun asuu sellainen pieni pelko jokaisessa ihmisessä, että mummot kirjoittavat paikalliseen lehteen nuorison ryypiskelleen päihteettömässä tapahtumassa. Olkoonkin, että tuo tapahtuma on vasta lauantaina ja nyt oli torstai. Tai että mikään laki ei tuotakaan epäterveellistä tapaa täysi-ikäisiltä kiellä. Mutta poliisi!? WTF. Ja sitten siirryimme museon rantaan, jossa oli kylmä ja jossa Sulaton päävastuutahot ryyppäsivät heikentämättä päihteettömän tapahtuman uskottavuutta. Eikä sen jälkeen kiinnostnut kyllä enää juoda, tai juhlia tai rakentaa ko. tapahtumaakan. Tänään olen kuitenkin miettinyt, että oikeastaan kaikki se paha mieli ja turhautuminen, joka tuostakin aiheutui oli ihan kokonaan minun pääni sisäinen juttu. En vaan pääse virallisiin juhlatilaisuuksiin mukaan sunnuntaina ja tai mahdollisesti koskaan ja yksinkertaisesti vituttaa olla aina mukana kaikesta. Ja vituttaa kun kaikki sujuu niin helposti, että yhtä hyvin voisin jäädä pois. Ja jäänkin pois. Ei enää Sulattoja minulle. Olen jos kerran Ninan kanssa päättänyt, että seuraavaan Sulattoon ei tulla. Silloin se ei kai pitänyt. Nyt pitää.
Ja sitten parisuhteista. Vittu kun pitää aina olla väärässä. Inhoan sitä kun ei vaan voi olla vihainen ja ihan syystä. Ihan liikaa on vihainen mielipidekysymyksien vuoksi. Niissä ei voi koskaan olla niin absoluuttisen oikeassa, että ei myöhemmin vaikuttaisi täysin typerältä kiihkoiltuaan omaa mielipidettään. Olen myös huomannut, että nykyään en enää katsele kaupungilla tyttöjen perään. En tiedä valittaako Nina sellaisesta, olen kuitenkin aika varma, että valittaisi. Minun mielestäni tyttöjen perään pitäisi saada katsella vaikka olisi ollut 30 vuotta naimisissa, enkä edes yritä perustella sitä sillä, että siinä ei olisi mitään seksuaalista. Jumalauta, ostaisin vaikka punaista maitoa ruokamaidoksi jos joku vaan keksisi tavan tehdä siitä seksikkäämpää. Jos maailmassa on jokin asia, jota minulla on aikaa miettiä ihan milloin tahansa niin se on seksi!
kengät on kosteat ja jalat kylmät
On pitänyt jo pitemmän aikaa kertoa Ninan Taivalkosken papan harrastuksista. Se nimittäin ammuskelee niiden pihalla liikkuvia kissoja. Kissahan on petoeläin, joka tappaa lintuja ja ryöstää niiden pesiä. Jos kissoja ei ole ammuttavaksi asti, Hanski ammuskelee pihalla lenteleviä lintuja...
Woepoekia. Käytiin lomalla mm. Helsingissä, Porvoossa ja minä kävin Suolahdella. Suolahti on lähellä Äänekoskea ja Äänekoskella oli Keitelejatsit. Tai Keitele Jazzit. Kukapa noistakaan enää tietää. Minä olin Raahessa Rantajatseilla. Rantajatseilla oli mukavaa, vaikka aluksi tuntuikin, etten enää tunne ketään eikä mikään ole kivaa ilman Aleksia. Olenko siis Aleksille taakka kun Aleksi on paikalla? Voisinpa vaikka ollakin. Rantajatsit onnistui tällä kertaa aloituspippaloissa ja epäonnistui pääkonsertissa. Toisaalta onnistuminen ja epäonnistuminenkin ovat vain kaksi hyvin epämääräistä määrettä. Jos on väkeä, voi onnistua. Jos tulee rahaa, voi onnistua. Jos paistaa aurinko, voi onnistua. Jos, jos ja jos. Minua ainakin onnisti kun pääsin kuulemaan uutta musiikkia ja tapaamaan uusia ihmisiä. Siinäpä ne suurimmat. Paitsi jos sinua kiinnostaa tietää, mistä keski-ikäiset amerikkalaiset jatsihemmot keskustelee automatkoillaan. Ne puhuvat iPodeista. iPodi sitä ja iPodi tätä. Keskustelun suurimmat päätelmät olivatkin, että iPodit hajoavat helposti; mitä enemmän siinä on tilaa, sen parempi; ja sufflella tulee kuunneltua sellaistakin musiikkia, jota muuten ei koskaan kuuntelisi. Niin kuin omaa musiikkia! Tämä viimeinen päätelmä ei varmaan koske useimpia meistä.
Nyt ollaankin jo sitten Sulatossa. Olin aika varma, että tämän kanssa tulisi jo ainakin moraalisia ongelmia. En ole ollut töissä kohta kahteen viikkoon kesäloman ja yksinkertaisesti sen vuoksi, että töitä ei ole ollut. Nyt kun olen Raahessa ja olisi taas muutakin tekemistä, töitä olisi vaikka pienille kiinalaisille kivimiehille. Ja minä täällä teen t-paitapalkalla pieniä palveluksia Raahen Nuorisovaltuustolle. Olen kyllä saanut ruokaakin ja vielä ihan maukasta sellaista. Huonosti minua ei siis ole pidetty. Yksi vitutuksen aihe pääsi kuitenkin heti torstai-iltana iskemään. Olimme saaneet konserttialueen harjakorkeuteensa ja päätettiin sitä sitten miehissä vähän juhlistaa. Ja tietenkin konserttialueella kun olimme juuri saaneet teltan, valot ja jääkaapin kasaan. Näimme sellaisenkin ihmeen siinä samalla, kuin poliisit ulkoiluttamassa koiraa. Ne olivat ihan oikeasti ajaneet pikkulahdelle parkkiin ja antoivat poliisikoiran pissiä puiden juureen. Jotenkin en ole koskaan ajatellut poliisikoirien edes harrastavan koirajuttuja. Ai niin. Ja sitten meitä uhattiin poliisilla, jollemme välittömästi lähde konserttialueelta muualle juomaan. Raahessa kun asuu sellainen pieni pelko jokaisessa ihmisessä, että mummot kirjoittavat paikalliseen lehteen nuorison ryypiskelleen päihteettömässä tapahtumassa. Olkoonkin, että tuo tapahtuma on vasta lauantaina ja nyt oli torstai. Tai että mikään laki ei tuotakaan epäterveellistä tapaa täysi-ikäisiltä kiellä. Mutta poliisi!? WTF. Ja sitten siirryimme museon rantaan, jossa oli kylmä ja jossa Sulaton päävastuutahot ryyppäsivät heikentämättä päihteettömän tapahtuman uskottavuutta. Eikä sen jälkeen kiinnostnut kyllä enää juoda, tai juhlia tai rakentaa ko. tapahtumaakan. Tänään olen kuitenkin miettinyt, että oikeastaan kaikki se paha mieli ja turhautuminen, joka tuostakin aiheutui oli ihan kokonaan minun pääni sisäinen juttu. En vaan pääse virallisiin juhlatilaisuuksiin mukaan sunnuntaina ja tai mahdollisesti koskaan ja yksinkertaisesti vituttaa olla aina mukana kaikesta. Ja vituttaa kun kaikki sujuu niin helposti, että yhtä hyvin voisin jäädä pois. Ja jäänkin pois. Ei enää Sulattoja minulle. Olen jos kerran Ninan kanssa päättänyt, että seuraavaan Sulattoon ei tulla. Silloin se ei kai pitänyt. Nyt pitää.
Ja sitten parisuhteista. Vittu kun pitää aina olla väärässä. Inhoan sitä kun ei vaan voi olla vihainen ja ihan syystä. Ihan liikaa on vihainen mielipidekysymyksien vuoksi. Niissä ei voi koskaan olla niin absoluuttisen oikeassa, että ei myöhemmin vaikuttaisi täysin typerältä kiihkoiltuaan omaa mielipidettään. Olen myös huomannut, että nykyään en enää katsele kaupungilla tyttöjen perään. En tiedä valittaako Nina sellaisesta, olen kuitenkin aika varma, että valittaisi. Minun mielestäni tyttöjen perään pitäisi saada katsella vaikka olisi ollut 30 vuotta naimisissa, enkä edes yritä perustella sitä sillä, että siinä ei olisi mitään seksuaalista. Jumalauta, ostaisin vaikka punaista maitoa ruokamaidoksi jos joku vaan keksisi tavan tehdä siitä seksikkäämpää. Jos maailmassa on jokin asia, jota minulla on aikaa miettiä ihan milloin tahansa niin se on seksi!
kaikki oikeudet pidätetään