24-05-2007 - Howdydoody
Ohjelmassa lähinnä painajaisia
Vaikka muka tehtiin pohjat tällä kertaa todella hyvin niin silti meni 8 tunnin päivä korjaillessa niitä. Tämän kertainen opetus: Mittaa korot ennen kuin ajat lisää maata pihalle. Ollaan Matin kanssa kaiveltu meidän uudelta pihalta pois sekä soraa, että sepeliä sen sijaan, että oltas alun alkaen kaiveltu pois vain vähän sitä alimmaista sepeliä. Iho lähti tällä kertaa peukalon taipeesta kun tuli harrastettua haravointia ihan uudella tehokkuudella. Koko yönkin näin vain painajaisia siitä pihasta kun pelkään, että joku siellä on vieläkin väärin ja joudutaan poistamaan maata yhä vaan lisää. Olisi niin paljon helpompi, kun ei joutuisi itse kantamaan tätä vastuuta ja olisi pomo sanomassa miten tehdään.
Oli kuitenkin mukava ajaa niitä korkoja laserilla. Meillä on sellainen kuolemantähden näköinen laite, joka osaa tehdä jopa laskut ilman mitään matemaattisia laskemia. Senkun huitoo mittakeppiä siellä lasersäteessä ja merkitsee matkalle oikeat korkeudet. Siinäkin tein kuitenkin jonkun virheen :/

kaikki oikeudet pidätetään