18-05-2007 - Heippa hei
En ole saanut otettua kuvia mistään
...mutta teitä varmasti lohduttaa kuulla, että kesän toinen piha alkaa lähestyä loppuaan. En kyllä tässä vaiheessa osaa vielä sanoa onko loppu onnellinen vaiko surullinen. Aivan kuin katsoisi onnettomista lopuistaan kuuluisan ohjaajan elokuvaa ja silti taivaanrannassa häämöttävä päätös vaikuttaisi onnelliselta. Eihän tässä uskalla mitään uskoa.
Tässä samalla on myös tullut jokunen tunti tehtyä. Jopa niin monta, että se kaikista pomoin soitti ja sanoi, että niitä on paljon. Liian paljon tuollaiselle pihalle. Käsittääkseni meillä hommat tökkii parista syystä - tarvikkeet loppuu jatkuvasti kesken ja päivät alkaa niin myöhään. Meillä on loppunut nyt kesken töiden kivituhka (jonka lava on muuten ajorampin valmistumisen tiellä), kaikki kiviä ei ole vielä tullut (ja talon omistaja paukautti kesken kaiken, että se tahtoo vetää vesikourun meidän kivetyksen läpi, eikä se ole hankkinut koko kourua), työsuunnitelma ei ole työmaalla vaan konttorilla (ollaan jo kerran tehty ladonta väärin), timanttisahalle ei ole suojavarusteita (no, mullahan on aina suojalasit ja voin olla hengittämättä pari minuuttia, joten ollaan joustettu tässä)... etc? Ainiin. Pienempinä syinä esittäisin, että Pomoa pitäisi konsultoida jatkuvasti, eikä me ensikertalaiset tajuta mistään mitään.
Kaiken kaikkiaan summasinkin Ninalle kotisohvan filosofisista syvyyksistä, että homma kusee välillä ihan yhtä pahasti kuin se teki Terramarella Vuosaaren myrkkyruoppauksen aikaan. Olen siitäkin valittanut joitakin vuosia sitten tänne. Tässä vain on erona, että Vuosaaressa tultiin ilta kuudelta töihin ja aamukuudelta päästiin pois ihan riippumatta siitä liikkuiko hinaaja tuona aikana minnekään. Palkka juoksi ja oli onnellinen. Nyt jos ei olekaan lava siellä missä sen pitäisi tai joku puuttu kertomasta, mitä seuraavaksi tehdään, ei minunkaan auta kuin sohvalla maata ja miettiä syntyjä syviä.
Muina aiheina tänään: Meidän kerrostalon pihalla hyppii iltaisin rusakko. Tai ainakin hyppi. Avara on luonto Tuirassakin. Olemme myös hankkimassa ilmapatjaa mahdollisille yövieraille. Leveyttä on kokonaista 162 senttiä, joten kaikki leveydeltään alle 81 senttiset paritkin ovat tervetulleet meille yöpymään. Tuirastahan on valtavan hyvät yhteydet mm. Internettiin ja yliopistolle. Tai keskustaan, vaikka Tuiran sillat tuntuvatkin toisinaan ihan sairaan pitkiltä ja tuulisilta. Miksette siis tulisi vieraiksemme. Tummatukkaiset tytöt :)

kaikki oikeudet pidätetään