28-03-2007 - kiitoksia, kiitos, kiitos!
joskus pitää kiittää vaikka ei tiedäkään, että mistä
Tässä onkin tapahtunut kaikenlaista ja paljon. Kävin Helsingissä Humanisti Ura - tapahtumassa edustamassa Oulua. Meillä oli killan hallituksesta mukana kolmen kopla: Miia, Satu ja mä. Alku ei ollut kamalan lupaava kun en saanut millään unta yöjunassa. Jotenkin uudet makuuvaunut oli vaan kamalan kolkkoja ja matkanteko tökkivää. Onneksi mun vaunuun buukattu äijä tahtoi alapetiin (jossa minä jo epäonneksi makasin) ja sai konnarin antamaan sille uuden hytin, joten sain matkustaa yksin.
Helsinki oli aika kesäinen. Ei paljoa lunta näkyvillä. Syötiin asemalla aamiaista ja mentiin Bio Rexiin katsomaan esityksiä ja esittelyjä. Tästä olenkin jo taitanut kirjoittaa, kirjoitin suoraan sieltä mun ihqpihqupuhelimella, jossa on paljon blogaamista helpottavia toimintoja. Nina ei kuitenkaan ollut siitä tekstistä ymmärtänyt, että olin kriittinen Anni Sinnemäkeä kohtaan. Joten nyt siis tarkennuksena: Olin kriittinen Anni Sinnemäen puheenvuoroa kohtaan. Se tuli paikalle kiireessä ja vaikutti ikävän huonosti valmistautuneelta. Enkä muutenkaan pitänyt sen tavasta esiintyä. Toisin kuin kamerat ja kaikki. Ihmisillä on vaan sydämmenkuvat silmissä kun ne näkee Sinnemäen. Sellaista on sokea ihailu.
Onneksi paikalla oli kuitenkin kriittinen (lue: vittumainen) mielipide. Seniorikonsultti Pekka Paloheimo Mercuri Internationalista. Kyseessä oli siis konsultti. Joku kysyikin, mitä konsultti tekee, mutta mun mielestä Paloheimo vastasi siihen parhaiten esiintymisellään. Sen tehtävä on olla uskottava, ehkä jopa jotain uskottavan yläpuolella. Se oikein houkuttelee uskomaan tavalla, joka ei enää edes ole vapaata tahtoa. En yhtään ihmettele, että se on pärjännyt työssään hyvin. Hauskinta kuitenkin oli, että se taisi vielä olla tekniikan ja filosofian ylioppilas, joten ihan valmistuminenkin oli jäänyt puolitiehen tältä humanistilta.
Ja sitten oli bileet ja kokous ja bileet uudella ylioppilastalolla. Enkä ymmärrä Helsingin yliopistolaisia yhtään. Siellä ne tytöt tanssii keskenään ja pojat istuu omassa pöydässään. Se ei ole edes outoa vaan täysin luonnotonta. Ja juuri kun olin parhaassa nosteessa, tulivat Miia ja Satu hakemaan pois. Piti lähteä junaan. Huokaus.
Jos kuitenkin summataan näitä tähdellisiä asioita, niin päätettiin, että Suomen humanistit perustaa kattojärjestön. Mun SuHol pesti tavallaan päättyi siinä samalla, kun kaikki vakuuttuivat, että SuHolin uudelleen käynnistämisessä on niin paljon epäselvyyksiä, että sitä ei lain puitteissa voi tällä hetkellä tehdä. Niinpä aloitetaan puhtaalta pöydältä ja yritetään ehkä myöhemmin kasvattaa yhteyksiä vanhaan nimen uuden yhdistyksen välille. Hitto kun on mukava tehdä välillä jotain, joka on suurta edes paperilla. Joskus tuntuukin, että kaivelen vain kaikki päivät omaa napaani ja postaan nöyhtät tänne.
---
Oltiin muuten Oton ja Hanneksen kanssa baarissa. Ekana mä houkuttelin Oton päiväoluelle, joten tavallaan olen kai vastuussa koko asiasta. Sitten otettiinkin toiset, käytiin Otolla, mentiin ottaan kolmannet, juotiin Oton vuoden tipit, jatkettiin Hevimestan euron iltaan jne. Ainoa mainitsemisen arvoinen asia taitaa olla joku Oton kaverin kaveri (tyttö), joka YMPin tyttökaleneterista puhumisen jälkeen kysyi onko Nina oikeasti Tatun tytön näköinen (Otto oli kertonut Ninan kuvasta). En oikein osannut sanoa. En ehkä edes tahtonut sanoa. Lopulta tyttö kuitenkin katsoi mua pitkään ja kysyi ihan vilpittömästi: "Miten sä olet sellaisen tyttöystävän saanut". Enpä osaa vastata siihen vieläkään.
joskus pitää kiittää vaikka ei tiedäkään, että mistä
Tässä onkin tapahtunut kaikenlaista ja paljon. Kävin Helsingissä Humanisti Ura - tapahtumassa edustamassa Oulua. Meillä oli killan hallituksesta mukana kolmen kopla: Miia, Satu ja mä. Alku ei ollut kamalan lupaava kun en saanut millään unta yöjunassa. Jotenkin uudet makuuvaunut oli vaan kamalan kolkkoja ja matkanteko tökkivää. Onneksi mun vaunuun buukattu äijä tahtoi alapetiin (jossa minä jo epäonneksi makasin) ja sai konnarin antamaan sille uuden hytin, joten sain matkustaa yksin.
Helsinki oli aika kesäinen. Ei paljoa lunta näkyvillä. Syötiin asemalla aamiaista ja mentiin Bio Rexiin katsomaan esityksiä ja esittelyjä. Tästä olenkin jo taitanut kirjoittaa, kirjoitin suoraan sieltä mun ihqpihqupuhelimella, jossa on paljon blogaamista helpottavia toimintoja. Nina ei kuitenkaan ollut siitä tekstistä ymmärtänyt, että olin kriittinen Anni Sinnemäkeä kohtaan. Joten nyt siis tarkennuksena: Olin kriittinen Anni Sinnemäen puheenvuoroa kohtaan. Se tuli paikalle kiireessä ja vaikutti ikävän huonosti valmistautuneelta. Enkä muutenkaan pitänyt sen tavasta esiintyä. Toisin kuin kamerat ja kaikki. Ihmisillä on vaan sydämmenkuvat silmissä kun ne näkee Sinnemäen. Sellaista on sokea ihailu.
Onneksi paikalla oli kuitenkin kriittinen (lue: vittumainen) mielipide. Seniorikonsultti Pekka Paloheimo Mercuri Internationalista. Kyseessä oli siis konsultti. Joku kysyikin, mitä konsultti tekee, mutta mun mielestä Paloheimo vastasi siihen parhaiten esiintymisellään. Sen tehtävä on olla uskottava, ehkä jopa jotain uskottavan yläpuolella. Se oikein houkuttelee uskomaan tavalla, joka ei enää edes ole vapaata tahtoa. En yhtään ihmettele, että se on pärjännyt työssään hyvin. Hauskinta kuitenkin oli, että se taisi vielä olla tekniikan ja filosofian ylioppilas, joten ihan valmistuminenkin oli jäänyt puolitiehen tältä humanistilta.
Ja sitten oli bileet ja kokous ja bileet uudella ylioppilastalolla. Enkä ymmärrä Helsingin yliopistolaisia yhtään. Siellä ne tytöt tanssii keskenään ja pojat istuu omassa pöydässään. Se ei ole edes outoa vaan täysin luonnotonta. Ja juuri kun olin parhaassa nosteessa, tulivat Miia ja Satu hakemaan pois. Piti lähteä junaan. Huokaus.
Jos kuitenkin summataan näitä tähdellisiä asioita, niin päätettiin, että Suomen humanistit perustaa kattojärjestön. Mun SuHol pesti tavallaan päättyi siinä samalla, kun kaikki vakuuttuivat, että SuHolin uudelleen käynnistämisessä on niin paljon epäselvyyksiä, että sitä ei lain puitteissa voi tällä hetkellä tehdä. Niinpä aloitetaan puhtaalta pöydältä ja yritetään ehkä myöhemmin kasvattaa yhteyksiä vanhaan nimen uuden yhdistyksen välille. Hitto kun on mukava tehdä välillä jotain, joka on suurta edes paperilla. Joskus tuntuukin, että kaivelen vain kaikki päivät omaa napaani ja postaan nöyhtät tänne.
---
Oltiin muuten Oton ja Hanneksen kanssa baarissa. Ekana mä houkuttelin Oton päiväoluelle, joten tavallaan olen kai vastuussa koko asiasta. Sitten otettiinkin toiset, käytiin Otolla, mentiin ottaan kolmannet, juotiin Oton vuoden tipit, jatkettiin Hevimestan euron iltaan jne. Ainoa mainitsemisen arvoinen asia taitaa olla joku Oton kaverin kaveri (tyttö), joka YMPin tyttökaleneterista puhumisen jälkeen kysyi onko Nina oikeasti Tatun tytön näköinen (Otto oli kertonut Ninan kuvasta). En oikein osannut sanoa. En ehkä edes tahtonut sanoa. Lopulta tyttö kuitenkin katsoi mua pitkään ja kysyi ihan vilpittömästi: "Miten sä olet sellaisen tyttöystävän saanut". Enpä osaa vastata siihen vieläkään.
kaikki oikeudet pidätetään