7-11-2006 - You are nothing but a

Uh. Nyt tuli uusi trauma. Tuli myös lunta taivaalta.

Äh. Voisin melkein listata tään päivän vuoden surkeimpien päivien joukkoon. Aamu oli ihan kiva, aamupäiväkin meni ihan hyvin. Heräsin kyllä aivan liian aikaisin, jotta olisin saanut kunnon yöunet. Lyhyillä yöunilla on aika aktiivinen olo ja tulee tehtyä paljon hommia. Oletan, että se johtuu väsymyksen heikentämästä itsekritiikistä.

Sitten kello olikin jo vähän yli puolenpäivän ja oisin tahtonut kahvia. Nina kuitenkin tahtoi syödä yhdessä ja tahtoi syödä perunoita. Se siivosi, joten ruuanlaitto lankesi mulle. Ei ollut ruuanlaitto-olo. Ei ole vieläkään. Söin raskaan aamiaisen ja koko päivän on ollut aivan tarpeeksi kylläinen fiilis. Laitoin sitten vastoin tahtoani ruokaa enkä edes perunamuusia ehtinyt saada valmiiksi ennen kuin jo piti lähteä yliopistolle tapaamaan Miia nettijuttujen tiimoilta. Jätin sitten Ninan tekemään ruuan loppuun. Olisikohan tuossa vaiheessa pitänyt aavistella, että tästä tulee lopulta aivan uskomattoman surkea päivä. Kun kirjoitan asiasta niin tuntuu kuin tää päivä aivan murenis käsiin.

Sitä nettijutskaa ei saanut hoidettua loppuun kun kahdelta ei ollut enää ketään töissä verkkohallinnossa. Sitten vaan istuskelin Verbaarion sohvalla ja auoin päätäni kelle nyt vaan sattui. Sainpahan siinä samalla kuulla, että olin kova kiroilemaan maanantain Technical Communicationin tehtäväpalautuksessa. Siinä meni homma vähän ohi kun ei kukaan ollut oikein varautunut siihen, että sen tilaisuuden olisi pitänyt olla todella virallinen. Ikäänkuin meni vaan eteen ja puhui suunsa tyhjäksi. Eipä siinä sitten juuri muut puhuneetkaan. Olin tullut tään projektin kanssa siihen tulokseen, että en ole kovinkaan hyvä johtaja. Jostain syystä vaan joudun aina johtajaksi koska olen aktiivinen ja omaan sellaisen teknisen taidon ja tietämyksen, jota muilla ei ole. Huomasihan se vaikkapa Cupin remonteissa tai Sulatossa. En ole pomo, mutta lopulta joudun pomottamaan muita koska kellään muulla ei ole kokonaiskuvaa siitä kuinka asiat pitäisi hoitaa. Ei voi keskittyä omaan osaamiseensa vaan joutuu huolehtimaan johtamisestakin

Niin. Ja sitten kävin katselemassa viestinnän portfolio-kurssin aineistoja. Siellä oli hirvee kasa esimerkkejä eikä niistä yksikään oikein tuntunut sellaiselta kuin itse tekisin. Eipähän ole kamalia paineitakaan. Kasaisin varmaan mieluiten pikkasen nelivärivihkosen, jossa on pirusti kuvia. Ainakin tuosta portfoliokasasta sellainen olisi erottunut edukseen.

Ja sitten näin mun pienryhmäläistä ja se sanoi, että mun pienryhmäohjauksissa ei käy juuri kukaan koska minusta ei pidetä. Olen kyllä aivan samaa mieltä. Toisaalta, pitäisi kai kursseillakin käydä vaikka ne ei hauskoja olisikaan. Laskeskelin, että ainakin kaksi mun pienryhmäläistä on lopettanut opiskelunkin, joten kymmenestä jää kahdeksan. Kahdeksasta kaksi käy ohjauksissa, joten jää kuusi. Kuusi, jotka ei todellakaan pidä musta. Hitto, nyt tää lasku meni jotenkin väärin koska ennen sain eri tuloksen. Eli satunnaisotoksella 60% ihmisistä, jotka tapaa mut ensimmäistä kertaa päätyy kielteiseen mielikuvaan. Se on aika hyvä luku ihan tutkimuksen kannalta, harva voi sanoa noin selvästi millaisella prosentilla ihmiset niistä pitää. Ihmiselämän ja sosiaalisten suhteiden kannalta se on todella huono luku. Onneksi tulen kuitenkin jotenkuten toimeen niiden ihmisten kanssa, joihin olen jo tutustunut.