6-11-2006 - technical jargon

elämäni on käyttöohjekirja

Menin Helsinkiin. Se oli jotain.

Matkustin Oulaisiin samassa bussissa Jasmin Mäntylän kanssa. Meni monta pysäkkiä ennen kuin sain edes nimen mieleeni. Limingantullin Prisman kohdalla oli pysäkillä poliisiauto. Kaksi naista oli törmänneet ruuhkassa toisiinsa. Autoilla toki. Joukko pikkutyttöjä katseli tapahtunutta ikkunasta. "Juoppokuskeja, hihihii". "Onkohan tuo huomenna Seiskassa?" "Tuleeko Seiska edes joka päivä?" Pikkutytöt ovat julmia toisilleen ja Jasmin Mäntylälle.

Ja sitten lensin. Paljastimista ei mene enää edes vyönsolki läpi. Oulu oli vain valon pilkahdus verrattuna Helsinkiin. Laskeutuminen oli kuin olisi sukeltanut mereen. Isä ei ollut muistanut koska mun kone saapuu, oli mielestään aikaisessa vaikka olikin myöhässä. Onneksi konekin oli myöhässä. Eivät nykyään anna edes kahvia ilmaiseksi Blue1:lla. Jotenkin surkeaa.

Sitten Helsingissä heitin hinaajasta menemään kaiken pilalle menneen. Oli outoa kun UKE-taskulamppu oli hajonnut 12 metristä. Oon aina kuvitellut, että Uket on kovaa tekoa, vaan taitaakin olla harhaa. Lauantaina purkiin sivouksen yhteydessä kaikki rakenteet katolta pois, jotta tuo purkki mahtuis rekan lavetilla matkustaan Pattijoelle. Sunnuntain vietin konehuoneessa irrottelemassa ja kiinnittämässä koneiden suuttimia. Saatiin lopulta sekä generaattiri, että pääkone käymään ja voitiin lähteä kotiin. Kyllä diesel-kone on ihmeellinen kun se kaiken voi noin kestää.

Isän uus neliveto Hiace on hurja. Sillä voi ajella ylinopeutta ja kyllä mulla ainakin kantti loppui ennen kuin siitä huippunopeus. Varsinkin nelostien alkupätkä oli pimeässä sellasta syheröä, että rystyset valkoisena sai rattia puristaa kun vastaantulija ei muistanutkaan ottaa pitkiä pois päältä. Ajoin sitten melkeen neljä tuntia putkeen ennen kuin piti tankata. Jos olikin Helsingin valomeri vaikuttava niin tykkylumen painosta tietä kohti kumartuvat puut ne vasta hienoja ovatkin kun yöllä ajaa täysin lumen kuorruttamaa pikkutietä. Aivan toisenlainen ja ainakin yhtä hieno kokemus.

kaikki oikeudet pidätetään