28-11-2006 - ködiködigöö

Kirjoitanpa taas diipadaapaa, jota kukaan ei nykyään enää lue.

Olipa ikävä huomata, että blogit on niin yleisiä, ettei mun enää kiinnosta. Pitää kai vaan muuttaa.

Ja olipa mukava käydä lukemassa Ninan blogia, sillä en muuten kuule sen kuulumisia. Mutta se on oikeastaan oma vika kun olen nälkäinen ja vittuuntunut kuivahiivasta, joka ei säily huoneenlämmössä avattuna. Niin ja kerron huonoja uutisia. Sanoin tämän jo kerran tänään, mutta kerron sen nyt vielä toisen kerran. Käveltiin Markun kanssa tietotalolle humanistiselta puolelta ja keskusteltiin kytkykaupoista. Sanoin, että en vois tässä vaiheessa kuvitellakaan tekeväni mitään sopimusta, joka kestää kolme vuotta. Opiskelunkin voi jättää kesken, ihan kaiken voi jättää kesken. Mutta ei seurustelua. Haha! En sanonut kyllä siitä Markulle, sillä se olisi tietenkin nollannut mun alkuperäisen mielipiteen kytkykaupoista ja sopimuksista, joilla on pitkäkestoisia seuraamuksia.

Sitten meni päivä. Meidän graafisen suunnittelun luennoitsija on ihanan onneton. Reppana voisi olla hyvä sana. Sillä on paljon sanottavaa, mutta se ei ole kovin autoritäärinen. Ja me taas ollaan huonoja oppilaita. Tai ei kauheen huonoja, sillä melkein muista mitä versaali ja groteski tarkoittaa. Hyvä, että edes sanat tarttui mieleen. Graafisen suunnittelun harjoitukset on sitten taas ihan eri bisnestä. Naurettavaa pelleilyä työkalulla, joka on tarkoitettu taittamiseen eikä kuvankäsittelyyn. Onneksi sentään tarvin sitä juurikin taittamiseen hiukan eri syystä. Toivon ihan tosissaa, että olen luokan paras. Toivon NIIN kovasti. Toivon olevani paras edes jossain. Toivon olevani parempi kuin muut, koska muut eivät ole niin hyviä kuin tahtoisin olla. Aika hyviä perusteluja. Voisinko saada paremmuuden vaikka joululahjaksi?

*Nina keskeytti ajatuksen*

Olin Markun pikkujouluissa viime perjantaina. Oli ihan onnistunut ilta siinä mielessä, että kokeilin jotain uutta, eli snapsishakkia. Toisaalta oli samanlainen ilta kuin joskus yläasteella kun kaikkien piti lähteä viimeisellä bussilla kotiin. Ärsyttää kun ihmisiä ei kiinnosta ryyppääminen sen vertaa, että taistelis nukkumapaikasta sohvalla tai kävelis aamuyöstä kotiin. Niin kuin me tehtiin. Olenko joutunut vääriin piireihin? Voiko näitä edes sanoa piireiksi? Ihmisryhmiä, joilla ei ole mitään yhteistä. Ei muuten tullut krapulaa vaikka aamulla vielä maistoin Koskenkorvan katkeran muiston suussa. Kossu on selvästi hieno juoma kun ei enää seuraavana aamuna muistuta itsestään. Sen illan vuoksi meni sitten vuorokausirytmi ihan sekaisin ja lauantainakin valvoin jonnekin kahteen. Ei kiinnostais sellanen.

Lauantaina käytiin kattoon se uusi Bondi. Se tosiaan oli hyvä. Hyvä niin kuin sellaiset asiat, joita voi myöhemminkin muistella ilman pienintäkään katumusta. Olen ihan varma, että senkin leffan hyvyydestä voisi kiistellä, mutta jätän sen nyt tekemättä.

Ainiin. Ja sunnuntaina kävin kuvaamassa tyttökalenterikuvia YMPille. Kuvauksissa oli liikaa tarpeetonta väkeä, vähän kurjat tilat ja liikaa ihmisiä, joiden mielestä photoshoppaaminen riittää. Pitäisi mennä kameran kanssa paikalla ja näpsästä hyvä kuva ja sanoa että "siinäpä se". Kun ei se niin mee. Ei oo niitä studiovaloja, ei oo niitä ammattimalleja eikä ole sitä studiotakaan. Mennään vähän niin kuin fiilispohjalta ja lopulta kaikki on ihan vaan kiinni siitä ottaako malli oikean asennon juuri silloin kun kaikki muu kohdallaan. En nyt sano, että katuisin mitään, mutta välillä raivostuttaa kaikki puolitiehen jättäminen ja latteudet. Ei voi tehdä taiteellista kalenteria huonoilla kuvilla eikä voi tehdä myyvää kalenteria mukataiteellisilla kuvilla. Hyvät kuvat on hyviä kuvia ja tissivako myy vähän huonommassakin kuvassa. Iloinen anarkia ja hyväntuulinen vallattomuus toimii vähemmänkin ammattimaisissa olosuhteissa. Sitä kun sais. En oikeasti tiedä mitä edes tarkoitan. En kuitenkaan voi näyttää mitään esimerkkejä kuvista ennen kuin kalenteri on valmis. Repikää siitä.

Piti alkaa jo hiukan työstään portfoliota kun sitä kohta kaksi kurssia vaatii. En oikeasti tiedä mitä sinne pitäisi laittaa kun asiat joita osaan ja rakastan on niin toisella laidalla kuin ne asiat, joita mun nyt pitäis myydä. Tykkään olla vihamielinen ja ilkeä, tykkään juosta metsään ja kaataa puita. Ja sitten pitäisi sanoa, että voi kun rakastankin ryhmätöitä ja ihmisiä ja tahdon oppia lisää itsestäni ja olla viestinnän ammattilainen. Liian usein tiedän juuri mitä ihmiset eivät halua kuulla enkä voi olla sitä kertomatta.

Jonikin soitti tänään. Nyt on iso ongelma kun niiden firma myytiin ja ulkomaisten työntekijöiden vuoksi täytyy perustaa uusi firma, jonka kautta ne sitten saisivat visansa. Firma perustamiseen menee aikaa ja voi olla, että Jonilla ja Hannalla ei enää ole visaa kun me Ninan kanssa mentäis Jenkkeihin. Vähän harmittavaa kun meidän liput ei oo siirrettävissä tai peruutettavissa. Joten 1105 euroa huiskishukkaan, jollei mennä. Ei mun mielestä mikään kamala ongelma. Kyllä tuota nyt luulis pari viikkoa Dallasissa pärjäävän. Kyllähän muutenkin matkoilla hotellissa asutaan. Nina tietenkin meni ihan täysin rikki. Tiesin tietenkin, mutta olin vihainen sille ja sanoin oikein ikävästi. Menen vaikka yksin Jenkkeihin jos pitää. Vituttaa kaikenlainen saamattomuus. Oikeastaan mua vituttaa nyt sekin kun pitäisi käydä vaihdossakin ja käytän rahoja matkaan, joka ei lainkaan auta sitä suunnitelmaa eteenpäin. Mutta se on henkilökohtainen murhe enkä anna sen häiritä suurempia kuvioita. Mulla on näitä henkilökohtaisia murheita enemmänkin. Olkoon.

Muutan pian nämä sivut joksikin muuksi.