1-10-2006 - Todella terapeuttista
kirjoittaa blogiin ja sitten hukata koko teksti
Meinasin ilmeisesti julkisesti valittaa kuinka huono pienryhmäohjaaja olen ja pienryhmäläiseni ovat passiivisia. Mutta sekin mahdollisuus minulta vietiin tai ehkä vain hukkasin sen. Huokaisisin jos tekstissä voisin.
Fuksisuunnistus meni miten meni. Aika huono osallistusmisprosentti, mutta hyvä henki. Potkin musiikkirastilla palloa ja Linnasaaressa polkaisin akselin katki pyörästä. Tällaista pientä. Juttelin pedantti-Ollin kanssa valokuvauksesta, josta Jussi sitten valitti ja musta tuntuu, että olin aika kännissä. Olin kuitenkin kännissä yhdestä omasta oluestani ja lukemattomista lahjuksista, joita avokätiset fuksit meille juottivat. Fuksien pienen määrän lisäksi jäi hiukan vituttamaan uusien opiskelijoiden urputusherkkyys. Kyllä mä tiedän, että toisinaan jauhan potentilisesti täydellistä paskaa, mutta siitä valittaminen kuuluu kyllä aivan eri paikkaan ja toisille ihmisille,
Njäh.
Sitten kun fuksisuunnistuksesta päästiin eroon niin tuli seuraavaksi ulkoilupäivä Kone-killan kanssa. Ja sinnehän ei saanut yhtään ketään. Verban kaikki aktiivit oli siellä: Petri, Niko, Janniina, Markku, Miia ja Toni. Ja minä. Ja siinä ne. Yhtään fuksia ei kiinnostanut osallistua vaikka saivat asiasta henkilökohtaisen tekstiviestin.
Ja mitä sitten tehtiin? Soudettiin Tervareiden veneillä (kahdella) saareen Oulujoella ja paistettiin makkaraa. Olisikohan ollut kolmen tunnin reissu. Paluumatkaan meni noin 50 minuuttia ja onnistuttiin jättämään toista venettä varmaan kymmenellä minuutilla. Oli todella hauskaa ja muutenkin soutaminen sujui ihan eri meiningillä kuin tavallisesti Vappuna. Ei maistunut veren maku suussa.
Ja sitten huonot uutiset. Ajattelin lopettaa Japanin kesken. Ei riitä aika opetella viimevuodenkin merkkejä uudelleen ja niiden lisäksi uusia. Samaan aikaan pitäis keskittyä lukemaan viestintää ja tuntuu, että iltaisin en enää saa unta. Nyt sitten dumppaan vähän lastia pois ennen kuin tulee stressi liiasta tekemisestä. Japanin voin kuitenkin aloittaa uudestaa, viestintää en. Paska fiilis koko asiasta, mutta toivon että Junkon kanssa juttelu helpottaa. Vaikka musta kyllä tuntuu, että se vain nauraa mulle. Hee. Voisin nauraa itsekin.
Katottiin nina kanssa 9. Komppania eli 9-ya Rota. Oli aika tylsä leffa. Meni vuosi ennen kuin taistelut alkoivat ja sittenkin leffa oli tylsä. Ymmärrän tylsyyden arvon samalla tavoin kuin Merijalkaväen miehessä, mutta tällä kertaa se oli oikeasti vain jotenkin irtonaista ja tylsää. Loppua täytyy kehua siinä mielessä, että päähenkilöitä ei säästelty. Käsikirjoittaja oli varmasti lukenut Länsirintamalla ei mitään uutta samoin kuin Ilmestyskirja nyt!:in. Se selittää kliseet ja tylsyyden. Tai ei mikään selitä, mutta siinä on potentiaalisia innoituksia vähän turhan pyöreään tarinaan mukavan särmikkyyden sijaan.
kirjoittaa blogiin ja sitten hukata koko teksti
Meinasin ilmeisesti julkisesti valittaa kuinka huono pienryhmäohjaaja olen ja pienryhmäläiseni ovat passiivisia. Mutta sekin mahdollisuus minulta vietiin tai ehkä vain hukkasin sen. Huokaisisin jos tekstissä voisin.
Fuksisuunnistus meni miten meni. Aika huono osallistusmisprosentti, mutta hyvä henki. Potkin musiikkirastilla palloa ja Linnasaaressa polkaisin akselin katki pyörästä. Tällaista pientä. Juttelin pedantti-Ollin kanssa valokuvauksesta, josta Jussi sitten valitti ja musta tuntuu, että olin aika kännissä. Olin kuitenkin kännissä yhdestä omasta oluestani ja lukemattomista lahjuksista, joita avokätiset fuksit meille juottivat. Fuksien pienen määrän lisäksi jäi hiukan vituttamaan uusien opiskelijoiden urputusherkkyys. Kyllä mä tiedän, että toisinaan jauhan potentilisesti täydellistä paskaa, mutta siitä valittaminen kuuluu kyllä aivan eri paikkaan ja toisille ihmisille,
Njäh.
Sitten kun fuksisuunnistuksesta päästiin eroon niin tuli seuraavaksi ulkoilupäivä Kone-killan kanssa. Ja sinnehän ei saanut yhtään ketään. Verban kaikki aktiivit oli siellä: Petri, Niko, Janniina, Markku, Miia ja Toni. Ja minä. Ja siinä ne. Yhtään fuksia ei kiinnostanut osallistua vaikka saivat asiasta henkilökohtaisen tekstiviestin.
Ja mitä sitten tehtiin? Soudettiin Tervareiden veneillä (kahdella) saareen Oulujoella ja paistettiin makkaraa. Olisikohan ollut kolmen tunnin reissu. Paluumatkaan meni noin 50 minuuttia ja onnistuttiin jättämään toista venettä varmaan kymmenellä minuutilla. Oli todella hauskaa ja muutenkin soutaminen sujui ihan eri meiningillä kuin tavallisesti Vappuna. Ei maistunut veren maku suussa.
Ja sitten huonot uutiset. Ajattelin lopettaa Japanin kesken. Ei riitä aika opetella viimevuodenkin merkkejä uudelleen ja niiden lisäksi uusia. Samaan aikaan pitäis keskittyä lukemaan viestintää ja tuntuu, että iltaisin en enää saa unta. Nyt sitten dumppaan vähän lastia pois ennen kuin tulee stressi liiasta tekemisestä. Japanin voin kuitenkin aloittaa uudestaa, viestintää en. Paska fiilis koko asiasta, mutta toivon että Junkon kanssa juttelu helpottaa. Vaikka musta kyllä tuntuu, että se vain nauraa mulle. Hee. Voisin nauraa itsekin.
Katottiin nina kanssa 9. Komppania eli 9-ya Rota. Oli aika tylsä leffa. Meni vuosi ennen kuin taistelut alkoivat ja sittenkin leffa oli tylsä. Ymmärrän tylsyyden arvon samalla tavoin kuin Merijalkaväen miehessä, mutta tällä kertaa se oli oikeasti vain jotenkin irtonaista ja tylsää. Loppua täytyy kehua siinä mielessä, että päähenkilöitä ei säästelty. Käsikirjoittaja oli varmasti lukenut Länsirintamalla ei mitään uutta samoin kuin Ilmestyskirja nyt!:in. Se selittää kliseet ja tylsyyden. Tai ei mikään selitä, mutta siinä on potentiaalisia innoituksia vähän turhan pyöreään tarinaan mukavan särmikkyyden sijaan.
kaikki oikeudet pidätetään