26-08-2006 - Kajahdus
Utön kallioisilta rannoilta lyyrisia sulosointuja
Varmaan aika laittaa jotain paperille Sulatosta ennen kuin unohdan. Tänä vuonna Sulatossa olivat pääesintyjinä Flinch ja Jonna - kaksi artistia, joiden uudet albumit olivat jo S-marketin ale-korissa. Tätähän ei kukaan tietenkään voinut ennustaa ja toisaalta nuorisoahan vetää lähes mikä tahansa artisti. Mulle oli luvattu taas valtavaa arvostusta nauttiva Hovi-valokuvaajan tehtävä. Pari päivää ennen Sulattoa kävi kuitenkin ilmeiseksi, että Hovi-valokuvaaja voisi myös auttaa rakentamaan pari pientä aitausta vuohille ja lehmille. Vaikka maalta olenkin, en ole koskaan rakentanut eläimille aitauksia ja tukeuduinkin aitauksien suunnitelussa täysin eläinten omistajien toiveisiin. Ja kaikkihan toivoivat vähintään metriviisikymmentä korkeaa, mahdollisimma tukevaa, laudasta ja lankusta rakennettua. Jos satut käymään maalla niin huomaat kyllä hyvin pian, että siellä eläinten aitaukset on koottu parista kepistä ja sähköpaimenesta. Mutta toiveet olivat mitä olivat ja niiden mukaan toimittiin. Lautaa ja lankkua piti hakea aivan perkeleesti.
Ei olisi rakennushommista tullut taaskaan (tällä viittaan Cupin remontteihin) mitään ilman isän työkaluja. Akkuporakone ja käsisirkkeli sekä kirves olivat täysin korvaamattomia. Mutta eivät niin korvaamattomia kuin Jokelan Antti ja Matthieu, jotka urhoollisesti jaksoivat auttaa ensimmäisenä pystytetyn lehmäaitauksen rakennuksessa. Se oli sellainen pioneeritaidon merkkipaalu, että sen jälkeen vuohet ja lampaat saivat aitauksensa kuin ilman merkittäviä ongelmia. Kaikki aitaukset koottiin ruuveilla, koska pirukaan ei ala purkamaan sadoilla nauloilla koottua aitausta. Ruuveissa on vielä sekin hyvä puoli, että pystylaudat voi kiinnittää pitkiinkin poikkilautoihin mitään rikkomatta. Vasaralla hakatessa pitkä poikkilauta heiluisi irtoaisi kiinnikkeistään. Ajattelin homman siis melkein loppuun saakka. Toisaalta ruuvit maksoivat suunnilleen saman verran kuin naulat ja Kettusen Toni heitti vielä laatikollisen sekundaruuveja ilmaiseksi. Niillä ilmaisilla ruuveilla koottiinkin jo puolitoista aitausta. Siinä mielessä rakentaminen meni tänä vuonna hyvin, että itse en joutunut käymään rauta- ja puukaupoissa kuin pariin kertaan ja rakentamisen aikainen ostosrundailu oli minimissään. Sen verran vielä aitauksista, että vuohiaitauksen jälkeen totesin etten ole rakentamassa enää enempää aitauksia. Lammasaitauksen rakensivatkin Jokela, Matthieu ja Adidas-jengi. Eikä niittä lampaita koskaan tullut. Lehmäaitausta rakentaessa taas ihmettytti mitä olivat ne "revat", joita lehmimies oli toivonut aitaukseen. Varalta piirsin pari suheroa aidan tolppiin. Lopulta revat kuitenkin tarkoittivat aidan vinoja tukipuita, joita tietämättämmekin rakensimme. Emme kuintenkaan niin montaa, että se olisi pidätellyt Flinchin soundcheckin pillastuttamaa lehmää. Lehmäemo nimittäin kaatoi yhden sivun aitauksestaan ja pakeni vasikoineen metsään. Lopulta ne tavoitettiin tasoittelemasta nurmikkoa paikallisen kesämäkin pihalta. Lehmien omistaja oli vielä mussuttanut pyttipannua kun muut elikot oli jo roudattu koteihinsa. Muutenkin lehmä oli ongelmallinen eläin. Eläintenkuljettaja oli nimittäin ryyppyputkella ja eläintenkuljetusauton sijaan hankittu hevosvaunu osoittautui liian heppoiseksi kulkupeliksi parille lihakarjan jalolle edustajalle. Vasikka tippui kyydistä jo tulomatkalla jossain Rantakadulla ja jäi kiinni Kirkkokadun kanavanpäässä. Oltiin Johanneksen kanssa katsomassa moista ihmettä ja täytyy sanoa, että hurja se on vasikkakin kun se sille päälle sattuu. Kun omistaja oli saanut sille lenkin kaulaan niin meteli oli kuin teuraalle viedessä. Ihme ettei elukka loukkaantunut pahemmin pudotessaan vaunusta ja myöhemmin kun se jouduttiin sinne miesvoimin väkisin puskemaan.
Eipä ole oikeastaan mitään kerrottavaa Jonnasta tai Flinchistä. Illan pääesiintyjät olivat omalla tavallaan hyviä ja toisaalta ihan uskomattoman tylsiä. Mieleen jäi Jonnan poikaystävä, joka pienellä digikamerallaan näpsi jatkuvasti kuvia Jonnasta lavan takana ja lavalla. Ja hyvinhän se pyllyä pyöritti, ainakin yhtä hyvin kuin ollakko-vai-eikö-olla-homo-jussi. Harmi vaan katsojille kun siitä pyörityksestä nautti parhaiten lavan takaa seuratessa.
Illan merkittävin kokemus oli sitten aika odottamaton. Onnistuin iRonicaa kuvatessani kolauttaan lyhyemmän objektiivin lavan reunaan niin että sen tarkennuskoneisto hajosi. Objektiivin pää jäi vain roikkumaan hervottamana putken suuhun. Se tietenkin aiheutti pienen ongelman kun en ollut suunnitellut salamalla kuvaamista ja telessä ei valovoima oikein riitä lavan kuvaamiseen illalla. Kun sitten olin selvittänyt, että keneltäkään en saa sopivaa objektiivia tai kameraa lainaan piti vain alkaa purkamaan rikkinäistä objektiivia. Ninan Sveitsin armeijan linkkuveitsen terällä sain suurimman osan objektiivin pienistä ruuveista auki ja löysin ongelman. Pari muovista korvaketta oli lohennut objektiivin sisältä. Onneksi ne olivat niin isot että uskoin niiden pysyvän pikaliimalla kiinni. Sitten värkkäsinkin 3-4 tuntia toimistovaunussa kunnes sain objektiivin toimimaan. Kokosin sen ehkä viisi tai kuusi kertaa ennen kuin kaikki osat menivät kohdilleen ja olin tyytyväinen. Ko. 28-70 Nikkor objektiivi olisi varmaan aikoinaan maksanut 200 euron pintaan. Kaikki objektiivin koneistojen osat elektroniikkaa ja suljinkoneistoa sekä linssejä lukuunottamatta on muovia. Tämän lisäksi objektiivin etuosa on kiinnitettu muuhun runkoon zoomin-kumikädensijan alla olevalla TEIPILLÄ! Sellaisella kirkkaalla ihan tavallisella toimistoteipillä. Sinne meni se Nikon-laatuvaikutelma. Ihme, että tuo objektiivi on yleensä kestänyt mulla jo viisi vuotta ryyppäys- ja rellestyskäytössä. Todennäköisesti kokoankin siitä epoksin avulla kiinteän polttovälin objektiivin ja jatkan sen käyttöä bilekameran jatkeena.
Voisin kai kirjoittaa pari sanaa töistäkin. Olen nyt siis ruoppaajan ja proomun täkkärinä. Se tarkoittaa, että laitan kaksi narua kiinni kun tullaan proomulla ruoppaajalle. Kun lähdetään, otan ne irti. Jos tulee, niitä naruja saattaa olla enemmän. Eikä ne oikeastaan ole naruja vaan köysiä tai trosseja. Kansimiehen kuuluu pleissata trosseja. Olen opetellut nyt sen toisenkin pleissin, jota joskus en osannut. Osaan kohta jo kaikki työnkuvaani kuuluvat tehtävät. Hyvä tässä vaiheessa kun vuoden töistä on ehkä kolme päivää jäljellä. Nyt on perjantai ja tiistai on jo niin lähellä, että tunnen sen eläimellisen hengityksen. Puuh. Ja se oli mun henkäys eikä mikään eläimellinen tiistai. Tänään ajelin Efferillä. Effer on nosturivalmistaja. Jotkut tykkää sanoa kaikkia nostureita Hiabeiksi yhden valmistajan mukaan, mutta lautalla on kaksi Efferiä. Pieni ja iso. Isolla voi nostaa pari henkilöautoa kolmikerroksisen talon katolle, pieneen voi laittaa korin päähän ja nostaa itsensä korkeuksiin. Kyllä mulla on vaan kiva työ. Kaikilla ei ole yhtä kivaa. Mun työkaveri pleissaa vaan köysiä ja kiroaa kun se tahtoo jo kotiin "akan ja kakaran" luo. Ne työkaverit, jotka ei pleissaa köysiä, joutuu korjaamaan liipperiä. Liipperi on oikeasti Liebher 996P ja se on se laite, jolla ruopataan. Eilen me vaihdettiin siihen hydraulisylinteri jumalattomalla kiireellä ja ihan vaan, jotta yövuoro saattoi huomata, ettei kauhan asentoanturi toimi ja rapsutella muniaan koko yön. Ei ollut meilläkään nyt päivällä kauhea kiire kun kukaan ei osaa asentoanturiksi muuttua. Helsingistä tuli kai pikakuljetuksena uusi käytetty osa Turkuun ja Turusta pikaveneellä meille vain jotta saatiin huomata sen olevan yhtä hyvä/huono kuin vanhakin. Lopulta kukaan ei ollut enää varma onko se asentoanturi oikeasti rikki vai onko vika tietokoneessa. Aina ei voi olla helppoa.
Vitsi: Äiti-kala lapselleen: "Tuossa se Rapalan huora taas menee. Sen perään se isäskin lähti ja sille tielle jäi".
Sellainen tunne, että pitäisi kirjoittaa jotain merkittävää. En vaan millään saa mieleeni, mitä. Ehkä se onkin vain sellainen yleisluontoinen "merkittävää" sana. Oli miten oli, en silti pysty keksimään mitään sellaista kirjoitettavaa, johon ihmiset tahtoisivat kommentoida sanomalla "olen samaa mieltä" tai "en voi uskoa kuinka tyhmä olet". Joskus olen mustasukkainen Ninalle siitä, että sillä on aina niin paljon kirjoitettavaa blogiin. Ja että ihmiset kommentoivat sen sanomisia mielellään. Olen varma, että osansa on silläkin, että olen karvainen 23-vuotias ja se teini-ikäinen ja viehättävä. Enkä kirjoita seksistä ja vaikka kirjoittaisinkin ei se olisi sopivaa. Kuvittele Sinkkuelämää niin, että päähenkilöiden tilalla olisi 35-vuotiaita sinkkumiehiä, jotka jokaisessa jaksossa nussisivat ainakin yhden uuden naisen kanssa. Kuvittele hieman alle nelikymppisiä miehiä valittamassa saamastaan huonosta seksistä. Vähän turhan realistista ollakseen kiinnostavaa tai etenkään viihdyttävää. Kohta loppuu koneesta akku. Mutta on mullakin seksielämä. Se on Ninan seksielämän toinen puoli ja jos asiaa ajattelee siltä kannalta niin enköhän minäkin voisi keksiä pari juttua, jotka irroittavat ihmisissä kommentteja. Niin kuin se, että Nina puskee aina pyllynsä mua vasten kun yritän nukkua. Onhan se romanttista ja hassuakin, mutta en silti voi olla miettimättä Aleksin ex-Annan vanhempien koiraa, joka pakitti aina takapuoli edellä ihmisten silitettäväksi.
19.8.2006
Muut menivät katsomaan Utön majakkaa. Olin epäsosiaalinen ja jäin kasarmille odottamaan Ninan soittoa. Ei mua jaksa kiinnostaa majakka. Se ei juuri eroa muista nähtävyyksistä, joita ihmiskunta on ripotellut pitkin maapalloa. Maksa kolme euroa ja näe maailman suurin reikä, maksa kuusi euroa ja näe Utön majakka. En jaksa välittää. Pian kai ne tulevat nähtävyysmatkaltaan puhkuen uuden näkemisen innosta, ehkä tarkemmin ottaen pitäisikin puhua elämysmatkasta. Joku muukin oli ollut tänään elämysmatkalla. Varuskunna laiturissa oli Merivartioston alus Turva ja pienempi partiovene. Ilmeisesti pari sukeltajaa oli kussut sukelluksensa ja toinen oli hengetön. Mediheli ja vesitaso kävivät molemmat täällä saarella, mutta en tiedä oliko niistä kenellekään enää mitään apua. Niin kauan niillä kuitenkin meni, että kenellekään ei jäänyt epäselväksi kuinka pienet mahdollisuudet on päästä sairaalaan ajoissa jos jotakin sattuu meidän työmaalla.
En kyllä usko, että tässä enää mitään sattuu. Enää sunnuntai ja maanantai tehokasta peliaikaa. Tiistai menee varmaan munia rapsutellessa. Vituttaa kun en pääse minnekään tarkastamaan sähköpostia. En perkele mennyt suostumaan kun isä tarjos mulle Voiman entistä puhelinta vaihdossa Ninalta saamaani 1600:n Nokiaan. Enhän voi antaa toisen puhelinta pois. Voiman puhelimella olisin voinut tarkastaa mailit vaikka ilman tietokonetta. Plaah. Lautan toimistokonetta en voi käyttää kun on vuoropäällikkö valvomassa (yövuorossa kyllä onnistuu...) ja proomun konetta en saa käyttää koska proomun kuljettaja pelkää, että rikon sen. Aika jännittävää olisikin jos onnistuisin rikkomaan tietokoneen tarkastamalla sähköpostini. Varsinkin kun olen vielä kaikkien proomukuskien listalla ensimmäisenä auttajana jos joku (tieto)kone lakkaa toimimasta. Enpä koske enää oman proomuni koneeseen. Proomun, jonka nimi on muuten Ur anus. On ne kaukaloa nimellä heittäneet. Ihan mukava kai tuo mun nykyinen kuljettaja on, mutta meinasin heittää ikävästi sille takaisin kun selitti kuinka "jumalauta sitä ollaan pulassa jos tuo kone lakkaa toimimasta pimeällä/sumussa". Sitä pitää nimittäin osata navigoida noilla vehkeillä ilman tietokoneitakin. Olipa muuten hauska kun asentelin toiseen meidän proomuista tulostinta ja törmäsin järjestelmänvalvojan asettamiin rajoituksiin. Meidän vuoropäällikkö Jouni sai järjestelmänvalvojen salasanan ATK-vastaava Pöyhöseltä ja tuli sitten kirjoittamaan tämän salaisen sanan siihen koneelle, jotta saadaan asennus edistymään. Ei kelvannutkaan salasana, oli Pöyhönenkin unohtanut sen. Niissä koneissa on vielä Win98, joten todennäköisesti vois logata käynnistyksessä komentokehotteeseen ja ajella tarpeelliset ohjelmat turhien estojen poistamiseksi. Ihan vain koska se olisi rakentavaa ja vaihtelua nykyisille hommille.
Huomenna on väsyneitä naamoja töissä. Tänäänhän on lauantai ja lauantaina tai perjantaina on pakko ottaa olutta. Ottaa oikein kunnolla. En ymmärrä kuinka on pakko pitää tollasesta viikkorutiinista kiinni vaikka ollaan saarella jossa on alle 50 asukasta ja ainoa paikka juoda on yhteyslaiva, joka lähtee vasta aamulla kohti rantaa. Täytyy tietenkin ihailla tätä järjestelyä, jolla Utöseenkin on saatu parina iltana viikossa juompaikka A-oikeuksilla. Ja täytyy ihailla Ninaa, joka on järjestänyt tälle koneelle Garbagea. Mulla on niin täysi työ pitää naama aurinkoisena kun missään ei tarvi omia aivoja ja rutiinit raksuttaa, että siihen ei todellakaan kannata lisätä unen puutetta ja krapulaa. Huomenna herään 5.30, laitan vaatteet päälle ja harjaan hampaat. Kello 6.00 olen kassini kanssa rannassa valmiina hyppäämään proomuun tai hinaajaan ihan riippuen siitä kumpi tulee hakemaan. 6.40 ollaan lautalla ja vaihdan työvaatteisiin. Sitten juon hiukkasen kahvia ja syön ehkä leivän tai jogurtin. Kello 8.30 alan laittaa aamiaista, johon kuuluu kaurapuuro ja leipää. Leipiä varten silppuan pari tomaattia, pätkän kurkkua ja ehkä paprikan. Jos on munia, saatan paistaa tai keittää kuusi munaa, niin että jokaiselle ruokailijalle on yksi. Sitten laitan astiat koneeseen ja siistin paikat. Ja sitten keitän kahvit kahdeksitoista. Kahvillakin ois hyvä olla jotain herkkua. Lounas on vasta kahdelta ja siihen kuuluu lämmin ruoka, salaatti, juoma, leipää jne. Yritän laittaa jotain muuta kuin kyljyksiä tai kuoriperunoita, sillä toinen meidän vuoropäälliköistä ei muuta laitakaan. Siinäkin on hyvä esimerkki ihmisestä, jonka ei pitäisi antaa laittaa ruokaa. Määrä todellakin korvaa sille kaikki laadut. Kuulin, että se oli joskus yhdessä päivässä syönyt 27 Mars-patukkaa. Työkaveri kertoi ottaneensa paketista kolme Marssia, Huotari söi loput. Hahah. En mene kuitenkaan vannomaan tarinaa todeksi kun en niin paljoa tiedä.
20.8.2006
Tänään sitten välttelin töitän ja yritin keksiä tekemistä. Jotenkin ristiriitaista, että on tylsää eikä silti tahtoisi tehdä töitä. Jotenkin se liittyy siihen, että päivät loppuu ja palkka on tekemisestä riippumatta ihan sama. Tänään tein muuten ruuaksi porsaan sisäfilettä ja valkosipulikermaperunoita. Minusta se oli ihan hyvää vaikka kaikki vetkuilikin niin kauan ruualle tullessaan, että liha meni aika kypsäksi.
Sinulle on turha sanoa
ettei ole aikaa
et ole koskaan omistanut kelloa
et pienenä istunut ikkunassa
laskemassa minuutteja.
Olet pienempi kuin minä
nuorempi ja niin paljon kokemattomampi
ettei sinulle ole muuta maata
ei merta eikä taivasta
sen oikeampaa kuin minä.
En muista kaikkia niitä meriä
tähtiä tai nimiä
joiden luota olen lähtenyt
tullakseni luoksesi
Pieni tyttöni.
---
Rakkaus on meri
ja minä olen veri
joka siihen sekoittuu
Neste niin sakea
ettei se kuivuttuaan irtoa.
Varusmiehet rannoilla
ja palomiehet kannoilla
imeyttävät minua turpeeseen
pesevät rantakivistä,
saukoista ja linnuista.
Olen niin sakea
täynnä itseäni ja makea
pelkkää miehistä uhoa
vailla mitään vertaa
siis vailla pelkkää pimppaa!
Utön kallioisilta rannoilta lyyrisia sulosointuja
Varmaan aika laittaa jotain paperille Sulatosta ennen kuin unohdan. Tänä vuonna Sulatossa olivat pääesintyjinä Flinch ja Jonna - kaksi artistia, joiden uudet albumit olivat jo S-marketin ale-korissa. Tätähän ei kukaan tietenkään voinut ennustaa ja toisaalta nuorisoahan vetää lähes mikä tahansa artisti. Mulle oli luvattu taas valtavaa arvostusta nauttiva Hovi-valokuvaajan tehtävä. Pari päivää ennen Sulattoa kävi kuitenkin ilmeiseksi, että Hovi-valokuvaaja voisi myös auttaa rakentamaan pari pientä aitausta vuohille ja lehmille. Vaikka maalta olenkin, en ole koskaan rakentanut eläimille aitauksia ja tukeuduinkin aitauksien suunnitelussa täysin eläinten omistajien toiveisiin. Ja kaikkihan toivoivat vähintään metriviisikymmentä korkeaa, mahdollisimma tukevaa, laudasta ja lankusta rakennettua. Jos satut käymään maalla niin huomaat kyllä hyvin pian, että siellä eläinten aitaukset on koottu parista kepistä ja sähköpaimenesta. Mutta toiveet olivat mitä olivat ja niiden mukaan toimittiin. Lautaa ja lankkua piti hakea aivan perkeleesti.
Ei olisi rakennushommista tullut taaskaan (tällä viittaan Cupin remontteihin) mitään ilman isän työkaluja. Akkuporakone ja käsisirkkeli sekä kirves olivat täysin korvaamattomia. Mutta eivät niin korvaamattomia kuin Jokelan Antti ja Matthieu, jotka urhoollisesti jaksoivat auttaa ensimmäisenä pystytetyn lehmäaitauksen rakennuksessa. Se oli sellainen pioneeritaidon merkkipaalu, että sen jälkeen vuohet ja lampaat saivat aitauksensa kuin ilman merkittäviä ongelmia. Kaikki aitaukset koottiin ruuveilla, koska pirukaan ei ala purkamaan sadoilla nauloilla koottua aitausta. Ruuveissa on vielä sekin hyvä puoli, että pystylaudat voi kiinnittää pitkiinkin poikkilautoihin mitään rikkomatta. Vasaralla hakatessa pitkä poikkilauta heiluisi irtoaisi kiinnikkeistään. Ajattelin homman siis melkein loppuun saakka. Toisaalta ruuvit maksoivat suunnilleen saman verran kuin naulat ja Kettusen Toni heitti vielä laatikollisen sekundaruuveja ilmaiseksi. Niillä ilmaisilla ruuveilla koottiinkin jo puolitoista aitausta. Siinä mielessä rakentaminen meni tänä vuonna hyvin, että itse en joutunut käymään rauta- ja puukaupoissa kuin pariin kertaan ja rakentamisen aikainen ostosrundailu oli minimissään. Sen verran vielä aitauksista, että vuohiaitauksen jälkeen totesin etten ole rakentamassa enää enempää aitauksia. Lammasaitauksen rakensivatkin Jokela, Matthieu ja Adidas-jengi. Eikä niittä lampaita koskaan tullut. Lehmäaitausta rakentaessa taas ihmettytti mitä olivat ne "revat", joita lehmimies oli toivonut aitaukseen. Varalta piirsin pari suheroa aidan tolppiin. Lopulta revat kuitenkin tarkoittivat aidan vinoja tukipuita, joita tietämättämmekin rakensimme. Emme kuintenkaan niin montaa, että se olisi pidätellyt Flinchin soundcheckin pillastuttamaa lehmää. Lehmäemo nimittäin kaatoi yhden sivun aitauksestaan ja pakeni vasikoineen metsään. Lopulta ne tavoitettiin tasoittelemasta nurmikkoa paikallisen kesämäkin pihalta. Lehmien omistaja oli vielä mussuttanut pyttipannua kun muut elikot oli jo roudattu koteihinsa. Muutenkin lehmä oli ongelmallinen eläin. Eläintenkuljettaja oli nimittäin ryyppyputkella ja eläintenkuljetusauton sijaan hankittu hevosvaunu osoittautui liian heppoiseksi kulkupeliksi parille lihakarjan jalolle edustajalle. Vasikka tippui kyydistä jo tulomatkalla jossain Rantakadulla ja jäi kiinni Kirkkokadun kanavanpäässä. Oltiin Johanneksen kanssa katsomassa moista ihmettä ja täytyy sanoa, että hurja se on vasikkakin kun se sille päälle sattuu. Kun omistaja oli saanut sille lenkin kaulaan niin meteli oli kuin teuraalle viedessä. Ihme ettei elukka loukkaantunut pahemmin pudotessaan vaunusta ja myöhemmin kun se jouduttiin sinne miesvoimin väkisin puskemaan.
Eipä ole oikeastaan mitään kerrottavaa Jonnasta tai Flinchistä. Illan pääesiintyjät olivat omalla tavallaan hyviä ja toisaalta ihan uskomattoman tylsiä. Mieleen jäi Jonnan poikaystävä, joka pienellä digikamerallaan näpsi jatkuvasti kuvia Jonnasta lavan takana ja lavalla. Ja hyvinhän se pyllyä pyöritti, ainakin yhtä hyvin kuin ollakko-vai-eikö-olla-homo-jussi. Harmi vaan katsojille kun siitä pyörityksestä nautti parhaiten lavan takaa seuratessa.
Illan merkittävin kokemus oli sitten aika odottamaton. Onnistuin iRonicaa kuvatessani kolauttaan lyhyemmän objektiivin lavan reunaan niin että sen tarkennuskoneisto hajosi. Objektiivin pää jäi vain roikkumaan hervottamana putken suuhun. Se tietenkin aiheutti pienen ongelman kun en ollut suunnitellut salamalla kuvaamista ja telessä ei valovoima oikein riitä lavan kuvaamiseen illalla. Kun sitten olin selvittänyt, että keneltäkään en saa sopivaa objektiivia tai kameraa lainaan piti vain alkaa purkamaan rikkinäistä objektiivia. Ninan Sveitsin armeijan linkkuveitsen terällä sain suurimman osan objektiivin pienistä ruuveista auki ja löysin ongelman. Pari muovista korvaketta oli lohennut objektiivin sisältä. Onneksi ne olivat niin isot että uskoin niiden pysyvän pikaliimalla kiinni. Sitten värkkäsinkin 3-4 tuntia toimistovaunussa kunnes sain objektiivin toimimaan. Kokosin sen ehkä viisi tai kuusi kertaa ennen kuin kaikki osat menivät kohdilleen ja olin tyytyväinen. Ko. 28-70 Nikkor objektiivi olisi varmaan aikoinaan maksanut 200 euron pintaan. Kaikki objektiivin koneistojen osat elektroniikkaa ja suljinkoneistoa sekä linssejä lukuunottamatta on muovia. Tämän lisäksi objektiivin etuosa on kiinnitettu muuhun runkoon zoomin-kumikädensijan alla olevalla TEIPILLÄ! Sellaisella kirkkaalla ihan tavallisella toimistoteipillä. Sinne meni se Nikon-laatuvaikutelma. Ihme, että tuo objektiivi on yleensä kestänyt mulla jo viisi vuotta ryyppäys- ja rellestyskäytössä. Todennäköisesti kokoankin siitä epoksin avulla kiinteän polttovälin objektiivin ja jatkan sen käyttöä bilekameran jatkeena.
Voisin kai kirjoittaa pari sanaa töistäkin. Olen nyt siis ruoppaajan ja proomun täkkärinä. Se tarkoittaa, että laitan kaksi narua kiinni kun tullaan proomulla ruoppaajalle. Kun lähdetään, otan ne irti. Jos tulee, niitä naruja saattaa olla enemmän. Eikä ne oikeastaan ole naruja vaan köysiä tai trosseja. Kansimiehen kuuluu pleissata trosseja. Olen opetellut nyt sen toisenkin pleissin, jota joskus en osannut. Osaan kohta jo kaikki työnkuvaani kuuluvat tehtävät. Hyvä tässä vaiheessa kun vuoden töistä on ehkä kolme päivää jäljellä. Nyt on perjantai ja tiistai on jo niin lähellä, että tunnen sen eläimellisen hengityksen. Puuh. Ja se oli mun henkäys eikä mikään eläimellinen tiistai. Tänään ajelin Efferillä. Effer on nosturivalmistaja. Jotkut tykkää sanoa kaikkia nostureita Hiabeiksi yhden valmistajan mukaan, mutta lautalla on kaksi Efferiä. Pieni ja iso. Isolla voi nostaa pari henkilöautoa kolmikerroksisen talon katolle, pieneen voi laittaa korin päähän ja nostaa itsensä korkeuksiin. Kyllä mulla on vaan kiva työ. Kaikilla ei ole yhtä kivaa. Mun työkaveri pleissaa vaan köysiä ja kiroaa kun se tahtoo jo kotiin "akan ja kakaran" luo. Ne työkaverit, jotka ei pleissaa köysiä, joutuu korjaamaan liipperiä. Liipperi on oikeasti Liebher 996P ja se on se laite, jolla ruopataan. Eilen me vaihdettiin siihen hydraulisylinteri jumalattomalla kiireellä ja ihan vaan, jotta yövuoro saattoi huomata, ettei kauhan asentoanturi toimi ja rapsutella muniaan koko yön. Ei ollut meilläkään nyt päivällä kauhea kiire kun kukaan ei osaa asentoanturiksi muuttua. Helsingistä tuli kai pikakuljetuksena uusi käytetty osa Turkuun ja Turusta pikaveneellä meille vain jotta saatiin huomata sen olevan yhtä hyvä/huono kuin vanhakin. Lopulta kukaan ei ollut enää varma onko se asentoanturi oikeasti rikki vai onko vika tietokoneessa. Aina ei voi olla helppoa.
Vitsi: Äiti-kala lapselleen: "Tuossa se Rapalan huora taas menee. Sen perään se isäskin lähti ja sille tielle jäi".
Sellainen tunne, että pitäisi kirjoittaa jotain merkittävää. En vaan millään saa mieleeni, mitä. Ehkä se onkin vain sellainen yleisluontoinen "merkittävää" sana. Oli miten oli, en silti pysty keksimään mitään sellaista kirjoitettavaa, johon ihmiset tahtoisivat kommentoida sanomalla "olen samaa mieltä" tai "en voi uskoa kuinka tyhmä olet". Joskus olen mustasukkainen Ninalle siitä, että sillä on aina niin paljon kirjoitettavaa blogiin. Ja että ihmiset kommentoivat sen sanomisia mielellään. Olen varma, että osansa on silläkin, että olen karvainen 23-vuotias ja se teini-ikäinen ja viehättävä. Enkä kirjoita seksistä ja vaikka kirjoittaisinkin ei se olisi sopivaa. Kuvittele Sinkkuelämää niin, että päähenkilöiden tilalla olisi 35-vuotiaita sinkkumiehiä, jotka jokaisessa jaksossa nussisivat ainakin yhden uuden naisen kanssa. Kuvittele hieman alle nelikymppisiä miehiä valittamassa saamastaan huonosta seksistä. Vähän turhan realistista ollakseen kiinnostavaa tai etenkään viihdyttävää. Kohta loppuu koneesta akku. Mutta on mullakin seksielämä. Se on Ninan seksielämän toinen puoli ja jos asiaa ajattelee siltä kannalta niin enköhän minäkin voisi keksiä pari juttua, jotka irroittavat ihmisissä kommentteja. Niin kuin se, että Nina puskee aina pyllynsä mua vasten kun yritän nukkua. Onhan se romanttista ja hassuakin, mutta en silti voi olla miettimättä Aleksin ex-Annan vanhempien koiraa, joka pakitti aina takapuoli edellä ihmisten silitettäväksi.
19.8.2006
Muut menivät katsomaan Utön majakkaa. Olin epäsosiaalinen ja jäin kasarmille odottamaan Ninan soittoa. Ei mua jaksa kiinnostaa majakka. Se ei juuri eroa muista nähtävyyksistä, joita ihmiskunta on ripotellut pitkin maapalloa. Maksa kolme euroa ja näe maailman suurin reikä, maksa kuusi euroa ja näe Utön majakka. En jaksa välittää. Pian kai ne tulevat nähtävyysmatkaltaan puhkuen uuden näkemisen innosta, ehkä tarkemmin ottaen pitäisikin puhua elämysmatkasta. Joku muukin oli ollut tänään elämysmatkalla. Varuskunna laiturissa oli Merivartioston alus Turva ja pienempi partiovene. Ilmeisesti pari sukeltajaa oli kussut sukelluksensa ja toinen oli hengetön. Mediheli ja vesitaso kävivät molemmat täällä saarella, mutta en tiedä oliko niistä kenellekään enää mitään apua. Niin kauan niillä kuitenkin meni, että kenellekään ei jäänyt epäselväksi kuinka pienet mahdollisuudet on päästä sairaalaan ajoissa jos jotakin sattuu meidän työmaalla.
En kyllä usko, että tässä enää mitään sattuu. Enää sunnuntai ja maanantai tehokasta peliaikaa. Tiistai menee varmaan munia rapsutellessa. Vituttaa kun en pääse minnekään tarkastamaan sähköpostia. En perkele mennyt suostumaan kun isä tarjos mulle Voiman entistä puhelinta vaihdossa Ninalta saamaani 1600:n Nokiaan. Enhän voi antaa toisen puhelinta pois. Voiman puhelimella olisin voinut tarkastaa mailit vaikka ilman tietokonetta. Plaah. Lautan toimistokonetta en voi käyttää kun on vuoropäällikkö valvomassa (yövuorossa kyllä onnistuu...) ja proomun konetta en saa käyttää koska proomun kuljettaja pelkää, että rikon sen. Aika jännittävää olisikin jos onnistuisin rikkomaan tietokoneen tarkastamalla sähköpostini. Varsinkin kun olen vielä kaikkien proomukuskien listalla ensimmäisenä auttajana jos joku (tieto)kone lakkaa toimimasta. Enpä koske enää oman proomuni koneeseen. Proomun, jonka nimi on muuten Ur anus. On ne kaukaloa nimellä heittäneet. Ihan mukava kai tuo mun nykyinen kuljettaja on, mutta meinasin heittää ikävästi sille takaisin kun selitti kuinka "jumalauta sitä ollaan pulassa jos tuo kone lakkaa toimimasta pimeällä/sumussa". Sitä pitää nimittäin osata navigoida noilla vehkeillä ilman tietokoneitakin. Olipa muuten hauska kun asentelin toiseen meidän proomuista tulostinta ja törmäsin järjestelmänvalvojan asettamiin rajoituksiin. Meidän vuoropäällikkö Jouni sai järjestelmänvalvojen salasanan ATK-vastaava Pöyhöseltä ja tuli sitten kirjoittamaan tämän salaisen sanan siihen koneelle, jotta saadaan asennus edistymään. Ei kelvannutkaan salasana, oli Pöyhönenkin unohtanut sen. Niissä koneissa on vielä Win98, joten todennäköisesti vois logata käynnistyksessä komentokehotteeseen ja ajella tarpeelliset ohjelmat turhien estojen poistamiseksi. Ihan vain koska se olisi rakentavaa ja vaihtelua nykyisille hommille.
Huomenna on väsyneitä naamoja töissä. Tänäänhän on lauantai ja lauantaina tai perjantaina on pakko ottaa olutta. Ottaa oikein kunnolla. En ymmärrä kuinka on pakko pitää tollasesta viikkorutiinista kiinni vaikka ollaan saarella jossa on alle 50 asukasta ja ainoa paikka juoda on yhteyslaiva, joka lähtee vasta aamulla kohti rantaa. Täytyy tietenkin ihailla tätä järjestelyä, jolla Utöseenkin on saatu parina iltana viikossa juompaikka A-oikeuksilla. Ja täytyy ihailla Ninaa, joka on järjestänyt tälle koneelle Garbagea. Mulla on niin täysi työ pitää naama aurinkoisena kun missään ei tarvi omia aivoja ja rutiinit raksuttaa, että siihen ei todellakaan kannata lisätä unen puutetta ja krapulaa. Huomenna herään 5.30, laitan vaatteet päälle ja harjaan hampaat. Kello 6.00 olen kassini kanssa rannassa valmiina hyppäämään proomuun tai hinaajaan ihan riippuen siitä kumpi tulee hakemaan. 6.40 ollaan lautalla ja vaihdan työvaatteisiin. Sitten juon hiukkasen kahvia ja syön ehkä leivän tai jogurtin. Kello 8.30 alan laittaa aamiaista, johon kuuluu kaurapuuro ja leipää. Leipiä varten silppuan pari tomaattia, pätkän kurkkua ja ehkä paprikan. Jos on munia, saatan paistaa tai keittää kuusi munaa, niin että jokaiselle ruokailijalle on yksi. Sitten laitan astiat koneeseen ja siistin paikat. Ja sitten keitän kahvit kahdeksitoista. Kahvillakin ois hyvä olla jotain herkkua. Lounas on vasta kahdelta ja siihen kuuluu lämmin ruoka, salaatti, juoma, leipää jne. Yritän laittaa jotain muuta kuin kyljyksiä tai kuoriperunoita, sillä toinen meidän vuoropäälliköistä ei muuta laitakaan. Siinäkin on hyvä esimerkki ihmisestä, jonka ei pitäisi antaa laittaa ruokaa. Määrä todellakin korvaa sille kaikki laadut. Kuulin, että se oli joskus yhdessä päivässä syönyt 27 Mars-patukkaa. Työkaveri kertoi ottaneensa paketista kolme Marssia, Huotari söi loput. Hahah. En mene kuitenkaan vannomaan tarinaa todeksi kun en niin paljoa tiedä.
20.8.2006
Tänään sitten välttelin töitän ja yritin keksiä tekemistä. Jotenkin ristiriitaista, että on tylsää eikä silti tahtoisi tehdä töitä. Jotenkin se liittyy siihen, että päivät loppuu ja palkka on tekemisestä riippumatta ihan sama. Tänään tein muuten ruuaksi porsaan sisäfilettä ja valkosipulikermaperunoita. Minusta se oli ihan hyvää vaikka kaikki vetkuilikin niin kauan ruualle tullessaan, että liha meni aika kypsäksi.
Sinulle on turha sanoa
ettei ole aikaa
et ole koskaan omistanut kelloa
et pienenä istunut ikkunassa
laskemassa minuutteja.
Olet pienempi kuin minä
nuorempi ja niin paljon kokemattomampi
ettei sinulle ole muuta maata
ei merta eikä taivasta
sen oikeampaa kuin minä.
En muista kaikkia niitä meriä
tähtiä tai nimiä
joiden luota olen lähtenyt
tullakseni luoksesi
Pieni tyttöni.
---
Rakkaus on meri
ja minä olen veri
joka siihen sekoittuu
Neste niin sakea
ettei se kuivuttuaan irtoa.
Varusmiehet rannoilla
ja palomiehet kannoilla
imeyttävät minua turpeeseen
pesevät rantakivistä,
saukoista ja linnuista.
Olen niin sakea
täynnä itseäni ja makea
pelkkää miehistä uhoa
vailla mitään vertaa
siis vailla pelkkää pimppaa!
kaikki oikeudet pidätetään