1-08-2006 - fooxy
baby yeah
Meille tuli tänään jo toinen Apu-lehti. Ninan mielestä olen joutunut jonkun lahjalehtiä tilaavan tuttavan terrorin kohteeksi. Itse olen valmis uskomaan, että joku lehtiyhtymä on vain hieman kierolla tavalla päättänyt onnitella minua lehtiensä tilaamisesta. Tiedä häntä. Kannessa on kuitenkin Kata Kärkkäinen. Muistelen hämärästi, että kun olin nuori niin Kata Kärkkäinen oli kyllä kuumin mahdollinen kissa. Tummatukkainen ja hoikka ja kaikkea mitä naiselta olen koskaan vaatinut. Paitsi, että en ole koskaan vaatinut naiselta Playboyssa poseeraamista. Se oli silloin joskus, kultaisella 90-luvulla. En varmaan ole edes nähnyt Kata Kärkkäisen kuvia Playboyssa vaan todennäköisesti juurikin Avussa, sosiaalipornomässäilijän lehtihyllyn ehdottomassa ykkösessä. Kun Hymy saattaa kertoa 200 Suomen tärkeimmän julkkiksen kuulumisen, jaksetaan Apu-lehdessä kerta toisensa jälkeen matkustaa syrjäisille maatiloille ja periferian vanhainkoteihin kertomaan ihan tavallisten suomalaisten kamalista kohtaloista. Niinpä! Voi joko kertoa kuinka erikoisilla ihmisillä menee ihan tavallisesti tai sitten kuinka tavallisilla ihmisillä menee erikoisesti.

kaikki oikeudet pidätetään